Valmistelut 24.4.2026
Tuli valmiiksi jo vähän ikävä Nutty-perhettä, kun lähdettiin kolmen viikon puistospurguilun jälkeen jatkamaan matkaa. Mutta niin se vaan reissussa menee – aina pitää sanoa heipat jollekin. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että mennään eteenpäin ja kohti uusia kokemuksia. Nyt me käytiin vielä moikkaamassa Jessicaa ja hänen äitiään sekä lähettämässä viimeinen paketti Suomeen. Ilman heidän apuaan olisi ollut uskomattoman vaikeaa vastaanottaa mitään pakettia tai saada kahta laatikollista tavaraa lähetettyä Suomeen. Pakettisulkeisten jälkeen lähdettiin kohti Gibraltaria.
Poljettiin Gibraltarin puolelle ja tavattiin Dream Sailing Adventuresin Sari ja Make satamassa heidän Akasha-veneellään. Sinä päivänä ei vielä ollut tarkoitus purjehtia, vaan päivän agenda oli pyörien lastaus, suihku ja syöminen. Matkaan lähdettäisiin sitten seuraavana päivänä ennen puolta päivää, kun tuuli ehtii vähän nousta. Olipa taas uskomattoman upeaa päästä suihkuun kaiken puistossa vietetyn ajan jälkeen! Itsehän olen kyllä paikallisella salilla käynyt tänä aikana kerran viikossa ja siinä samalla lataillut powerbankeja sekä kuluttanut heidän vettään, mutta nyt oli taas päiviä kulunut niin, että olin käynyt juoksulenkillä ja treenaillut puistossa ilman suihkumahdollisuutta. Pyörät nousivat veneeseen ilman mitään ongelmia – olihan kyseessä jo kunnon 61-jalkainen jahti, joten meidän pyörät näyttivät ihan kärpäsenkakoilta peräkannella. Illallistettiin ja rentouduttiin ennen seuraavan päivän purjehdusta.
Itseäni myös hieman jännitti, sillä en ollut koskaan elämässäni ohjannut samanlaista venettä enkä tiennyt yhtään, miten sellainen jahti käyttäytyy. Peyman ei oikein tiennyt, mitä odottaa, sillä hän ei ollut aiemmin ollut kuin kerran purjeveneessä. Toisaalta innostukseni oli jo niin korkealla tasolla pelkästään siitä, että pääsin pitkästä aikaa purjehtimaan, että jännittäminen unohtui melko pian.
Toinen jännittämisen aihe olivat miekkavalaat, joita Gibraltarinsalmessa on jonkin verran. Ne seuraavat tonnikalaparvia, jotka puolestaan kulkevat Atlantin ja Välimeren väliä Gibraltarinsalmen läpi. Miekkavalaiden käytös on muuttunut vuoden 2019 jälkeen, jolloin ensimmäiset miekkavalaat hyökkäsivät purjehtijoiden peräsimeen tai köliin ja pahimmillaan upottivat veneitä. Ne maalittavat nimenomaan purjeveneitä, joten hyökkäyksiä ei ole raportoitu esimerkiksi moottoriveneitä kohtaan. Miekkavalaiden käytös näyttää olevan opittua, ja joidenkin tutkijoiden mukaan kyseessä on nuorempien yksilöiden kesken vallitseva “leikki”. Ihmisiä miekkavalaat eivät ole vahingoittaneet, ja heti jos vene pysähtyy, ne menettävät kiinnostuksensa. Meidän reitti kulkee nimenomaan salmen yli, jossa riskialueena on alue, jossa on yli 25 metriä vettä. Havaintoja ja hyökkäyksiä on tapahtunut pääosin Atlantin puoleisessa päässä, mutta viimeisin miekkavalashyökkäys tapahtui Tangierin ja Tarifan välissä vajaa viikko ennen meidän lähtöä.
Purjehdus 25.4.2026
Sää- ja reittitarkastelun jälkeen matkaan! Ja kuinka hienolta tuntuikaan, kun irrotettiin köydet satamasta. Ja vielä hienommalta tuntui, kun nostettiin purjeet ja sammutettiin moottori sataman ulkopuolella. Me todellakin onnistuttiin jatkamaan matkaa – ja vielä purjehtien – vaikka neljä päivää sitten tilanne näytti aivan toiselta. Nyt me oltiin purjehtimassa kohti Ceutaa, ei ehkä jollalla niin kuin oli aluksi tarkoitus, mutta purjeilla kuitenkin. Ja nyt saatiin kaikki tavaratkin samalla kyydillä Afrikan mantereelle eikä tarvinnut mennä hakemaan tavaroita matkaan purjehduksen jälkeen.
Itse matkahan on vain noin 30 km, joten ylitykseen menee tuulesta riippuen noin kolme tuntia. Siinä kolmessa tunnissa Peymanista saatiin koulittua vallan mainio laivapoika, ja meidän purjehdus sisälsi juuri sopivan määrän sivutuulta, naurua ja Sarin toimesta erinomaisia snäcksejä. Kyseinen Swan 61 kyllä purjehti melkein itsekseen Ceutaan, sillä se on aivan upea vene niin sisältä, ulkoa kuin purjehdusominaisuuksiltaankin. Keskinopeuden huidellessa noin seitsemässä solmussa me todellakin ylitettiin Gibraltarinsalmi purjehtien noin kolmessa tunnissa. Samalla vältyttiin miekkavalashyökkäyksiltä sekä henkilö- ja varustetappioilta. Kyseessä oli siis lähes täydellinen purjehdus, sillä ainut, mikä jäi puuttumaan, oli pidempi matka. Olisin niin halunnut jatkaa purjehtimista ja harkitsin jo salamatkustajan uraa Akashan pilssissä, mutta pitihän tämäkin haaste saattaa loppuun. Ehkä sen jälkeen vielä jonain päivänä pääsen uudestaan Akashan kyytiin eikä tarvitse edes piilotella siellä pilssissä.
Nyt me astuttiin tällä reissulla ensimmäistä kertaa Afrikan mantereelle veneestä Ceutassa. Ja kuinka upealta tuntuikaan taas edetä viimeiselle mantereelle tietäen, että viimeinen osio tästä haasteesta alkaa täältä, juuri nyt. Nyt me enää poljetaan ilman yhtäkään lajivaihdosta ennen Etelä-Afrikkaa.
Vaikka purjehdus oli lyhyt, se oli ikimuistoinen ainakin oman elämäni kokemuksissa. Kaikki siihen liittyvä jännitys ja epätoivo siitä, tullaanko me edes purjehtimaan tai millä aikataululla me päästään jatkamaan, on nyt ohi. Kaiken lisäksi me päästiin tutustumaan jälleen kerran ihan uskomattoman upeisiin tyyppeihin tämän meidän haasteen aikana. Me jäätiin vielä toiseksi yöksi Ceutan päässä veneeseen ja jatkettiin matkaa pyörillä seuraavana päivänä. Taas harmitti, että piti sanoa heipat, mutta niin se vaan on – matkaa on jatkettava. Samalla oli todella odottava olo siitä, mitä kaikkea on vielä edessä, mutta myös tietoisuus takaraivossa siitä, että meillä on vajaa kahdeksan kuukautta aikaa saavuttaa Etelä-Afrikan eteläkärki. Ja se on muuten lyhyt aika se.
Upeaa on seurata matkaanne! Hieno asia, kun saitte purjehduksen järjestymään. Ystävällisiä ihmisiä olette kohdanneet, se on huippua!
Turvallista pyöräilyä!
Kiitos paljon! Se oli todellakin onnenpotku ja me ollaan kohdattu ystävällisyyttä ja vieraanvaraisuutta ihan uskomaton määrä koko meidän haasteen ajan.