27.5.2025
Aurinko paistaa, lämpötila +12 kieppeillä ja ilma raikas. Mahtava sää siis aloittaa 5Athlon haasteen toinen urheiluosuus: juoksu Rovaniemeltä Helsinkiin. Tätä minä olen odottanut kuin kuuta nousevaa! Olo oli jo kuin voittajalla ihan vain sen takia, että olin selvinnyt hengissä koko hiihto-osuuden ja olin lähes koko ajan epämukavuusalueellani ensimmäisen lajin aikana. Ei sen takia, että en osaisi hiihtää, mutta se, että kesälomallani kaivan telttaa lumikuoppaan 30m/s tuulessa ja pimeää on kuin mörön perseessä monta kuukautta putkeen, ei lähtökohtaisesti ole kuulunut koskaan lomasuunnitelmiini. Mutta tulipahan tehtyä ja näytin talvelle, että kyllä se tämäkin tyttö osaa talvella hengissä pysyä.
Nyt kun juoksu alkoi, fiilis oli aivan erilainen. Harrastan juoksua niin sanotusti henkisen hyvinvointini (ja töiden puolesta cooperin kuntotestien) puolesta, joka tarkoittaa sitä, etten ole koskaan kilpaillut siinä muuta kuin yhden puolimaratonin verran ja siihenkin osallistuin ystäväni painostuksesta ja ilman täsmätreeniä. Minulla ei ole Stravaa enkä jaa kaikilta lenkeiltäni dataa kenenkään, edes itseni, katseltavaksi. Eli lenkkeily on se liikuntamuoto, joka saa mieleni kirkkaaksi, tuntemaan kehoni terveeksi ja hyvän tekosyyn ostaa aina uusia juoksutarvikkeita keväisin. Rakastan juoksua.
Nyt pääsen juoksemaan koko kesän Suomen halki ja olen siitä todella innoissani. Ilma on jo niin lämmin, että kevyet varusteet riittävät, pakkanen ei enää pure naamaa irti ja puskapissailu menee nautinnon puolelle. Meitä ei enää haittaa onko hiekkatietä vai asfalttia, sillä kärrymme kulkee molemmissa eikä reittimme ole riippuvainen sääolosuhteista. Ainut, mikä matkaamme hidastaa, on Peymanin puhdas viha sadetta kohtaan. Ihminen, joka on asunut viimeiset 15 vuotta ulkona teltassa ja on kykenevä tappamaan hiiren kahvikupilla, pelkää niin paljon kastuvansa juoksussa, että yhden vesipisaran pudotessa taivaalta, vauhti lakkaa ja leiri pystyttyy kuin itsestään kuusen alle. Silloin ei kuulemma liikuta, kun sataa.
Meidän virallinen juoksuosuuden lähtö starttasi Rovaniemeltä Lordin aukiolta 27.5.2025 klo 11:15. Silloin me otettiin ensiaskeleet kärryt mukana kohti Helsinkiä. Nyt se vihdoin alkoi! Suunnattiin ensimmäisenä kauppaan, koska me ei osattu arvioida kuinka paljon varusteiden jälkeen kärryihin jää tilaa ruoalle. Nyt, kun kärryt oli pakattu, ruokamäärällä haluttiin täyttää tyhjä tila, tottakai. Kauppaan, kun päästiin, niin homma lähti totutusti lapasesta. Kaikkea ihanaa piti saada ja meikäläinen latoi korin täyteen lakua. Se ihana sama lakupala, joka jokaisena iltana oli piristänyt minua hiihtopäivän jälkeen helmikuisessa pimeässä Norjassa, saa motivoida minua iltaisin myös juoksussa. Niitä piti saada. Ja elekrolyyttejä, koska nyt hikoillaan huomattavasti enemmän kuin talvella. Mutta ei niitä elekrolyyttejä, joita minulle pakkojuotettiin 5 päivää noroviruksessa Karigasniemen kodassa. Sitä en pysty enää edes haistamaan. Kaupassa törmättiin myös muutamiin Peymanin tuttuihin ja kauppareissusta tulikin sitten parin tunnin setti. Hiihto-osuuden luomasta PTSD-oireilushoppailusta selvittyämme mentiin takaisin kärryille, jotka odottelivat meitä kaupan ulkopuolella. Pohdittiin ennen kauppaan menoa, että uskaltaakohan ne jättää siihen ulkopuolelle, kun siinä on kuitenkin meidän koko elämä tällä hetkellä pakattuna kahteen kärryyn. Ottaa vaan ja lähtee menemään. Mutta sitten me myös todettiin, että tämä on Suomen Rovaniemi, kyllä tänne voi jättää. Kun palattiin kärryille, huomattiin, että mitään ei oltu viety ja joku oli laittanut meille Domino-keksipaketin kyytiin toiseen kärryyn. Ai että tuntuu hyvältä olla Suomessa. Kiitos sinulle tuntemattomalle ihanalle ihmiselle!
Syötiin vielä vatsat täyteen ennen kuin lähdettiin liikkeelle. Siis ihan liian täyteen. Arvasin jo lähtiessä, että nyt tuli syötyä liian tömäkkä lounas ja tästä vielä karma korjaa omansa. Niinhän siinä sitten kävikin, että vähän ajan päästä meinasi lounas tulla syötyä kahdesti jos ei olisi vaihtanut juoksua kävelyyn. Kävely ei tuntunut yhtään niin vastenmieliseltä hölskyttelyltä ja matka eteni.
Matkakumppania todella kiukutti kärryt, jotka hän otti käyttöön. Ensimmäinen suunnitelmahan oli, että otetaan yksi kärry ja minä vedän sitä silloin, kun olen juoksemassa ja Peyman vetää silloin, kun olen töissä. Ei kuitenkaan ollut mitään saumaa saada kahden aikuisen kamoja yhteen kärryyn ja meillä oli vain yhdet vetoaisat. Toinen kärry oli työnnettävä juoksukärry, joka oli tarkoitettu lasten kuskaamiseen. Yhden eko-rinki-pisteen ohi kulkiessamme huomattiin, että siinä möllötti lasten rattaiden rikkinäinen runko odottaen matkaa kaatopaikalle. 30 minuuttia, yhtä lainattua rautasahaa ja muutamaa nippusidettä myöhemmin matkaseuralaiseni oli muokannut itselleen lastenkärryistä hands free -vetokärryt. Pisteet mielikuvituksesta.
Siinä kärryepisodin lomassa suoritin henkistä tukea istuen auringossa ja lakua syöden. Nyt pystyi taas syömään, kun edellisestä kerrasta oli jo pari tuntia ja lakuhan menee tunnetusti samaan vatsaan jäätelön kanssa: siihen erilliseen ja pohjattomaan. Tarjosin kohteliaisuuttani myös Peymanille lakua ja olen saanutkin hänet hienosti käännytettyä laku-kulttiini. Hän kysyi syödessä, kuuluuko näissä olla jotain siemeniä keskellä. Siis jotain kovaa? No ei todellakaan kuulu. Hän sylkäisi jotain suustaan kädelle. Ei voi olla totta, jo toinen hammas tällä reissulla. Tämä mieshän on tätä menoa täysin hampaaton haasteen jälkeen! Taas meni hammas povitaskuun samalla tavalla kuin edellinenkin. Minkäköhän takin povarissa se edellinenkin pyörii…ehdotin, että voi tehdä niistä korut, niin pysyy tallessa. Vitsi ei kovin paljon kiinnostanut matkakumppania.
Yöksi katsottiin laavu hyvän matkan päästä, jossa me oltiin oltu aikaisemminkin yötä pohjoiseen mennessä. Se oli upea ja rauhallinen paikka Kemijoen varrella, johon aamuaurinko paistoi ihanasti. Ihanan helppoa ottaa vesi joesta ilman sulattamista ja heittää makuualustat puutason päälle ja kömpiä makuupussiin. Pipo päähän ja unta palloon.
Matka: 19,3km
28.5.2025
Ihana herätä auringonpaisteeseen ja lämpimään, noin +13 asteeseen. Aamuaskareet voi suorittaa taivasalla ilman, että nyhjöttää kolmen makuupussin sisällä teltassa viimeiseen asti, kun on ihan pakko alkaa tekemään jotain. Nyt voi tehdä aamupalan ulkona, hengailla ulkona aluskerrastossa ja käydä aamutoimilla ihan huoletta pelkäämättä lumen jäätymistä kankkujen väliin. Kevät ja kesä ovat ihanaa aikaa!
Juoksuosuus kuitenkin herätti matkaajat omalla brutaalilla tavallaan: lihasjumilla. Olin jo tästä aiemmin varoittanut, että lihasjumi on infernaalinen ensimmäisinä päivinä, jos ei ole juossut pitkään aikaan. Matkakumppanini oli sitä mieltä, että puppua. Sai tuntea sen sitten nahoissaan (tai jaloissaan) niin autuaasti, että jalat olivat kosketusherkät eikä juokseminen tullut kuuloonkaan. Kävelyä siis koko päivä.
Vettä sateli aamulla, mutta sääkin siitä rauhoittui ja päästiin etenemään oikein mallikkaasti, kun ottaa huomioon, että Peymanin kävelytyyli näytti siltä, että koditon työntää kärryjä samalla, kun on kakkoset housussa. Sovittiin 19 kilometrin kohdalla, että mennään noin viiden kilometrin päähän sijaitsevalle laavulle yöksi. Sovittiin myös, että voidaan mennä kumpikin omaa vauhtia ja Peyman jatkoi kävelyä, itse pääsin juoksemaan viimeiset viisi kilometriä.
Paikka oli kaunis, jälleen Kemijoen rannassa. Vieressä olikin vuokrakota, jossa oli vieraita ja he tulivatkin meitä moikkaamaan illalla ja keskusteltiin mukavien paikallisten rouvien kanssa tovi. Terveisiä teille, jos tätä blogia luette. Iltapuuhat sujuivat taas naurettavan helposti: patjat täysiksi, makuupussit patjalle, tuli nuotioon, pastat kypsäksi, pastat naamaan, hampaiden pesu ja nukkumaan. Taivaallista. Aika napakka tuuli kylläkin puhalsi suoraan laavulle, toivottavasti ei tule kylmä yöllä.
Matka: 24km
29.5.2025
Tulihan se kylmä yöllä ja itselle se on pahin tunne, kun yöllä kesken unien herää siihen, että on kylmä. Nyt ei ollut untuvamakuupussia enää mukana, johon voisi käpertyä kotilon tavoin, joten heräsin aamulla valmiiksi änkyränä. Tosin se vaihe kesti vain hetken, kun sain hinattua istumalihakseni, sekä telttapatjani aurinkoiselle spotille ja aurinko lämmitti kehoni valmiiksi tähän päivään.
Aurinkoa riitti aivan ihanasti koko päivälle ja päästiin juoksemaan noin 10km, kun Peymanin jalatkin jo liikkuivat eikä tarvinut nousta tukea pitkin ylös. Pysähdyttiin pitämään lyhyt tauko tienvarteen, joka venyi ainakin tunnin mittaiseksi, sillä auringossa oli niin ihana makoilla. Voi kuinka se lämmittikin niin mukavasti eikä mikään paikka ollut jäässä. Siinä samalla, kun makoiltiin keskellä kävelytietä, auto ajoi ohi, kääntyi vähän matkan päässä ja pysähtyi kohdalle. Pariskunta moikkasi ja me moikattiin takaisin. Tämän jälkeen mies kysyi muistettiinko me, missä viimeksi ollaan tavattu? En kyllä muistanut ja kehtasin sen myöntääkin. He kertoivat, että Ruotsissa huoltoasemalla, kun oltiin budjettipyörillä liikkeellä ja samalla hetkellä muistettiin Peymanin kanssa tilanne. Oltiin siis suorittamassa haastetta nimeltä 300€ ja poljettiin Helsingistä Berliiniin erityisen alhaisella budjetilla ja me oltiin täydentämässä vesipulloja ruotsalaisen huoltoaseman vesipisteellä, kun heidät tavattiin ja vaihdettiin kuulumisia. Aivan huikeita ihmisiä. Siinä me sitten Rovaniemen ja Kemin välissä tavattiin uudestaan heti vuosi myöhemmin vaihtaen jälleen kuulumisia, he istuivat Teslassa, me asfaltilla.
Infernaalisen pitkän tauon jälkeen jatkettiin etenemistä ja edettiin niin, että juostiin omia vauhtejamme ja jäin odottamaan aina matkakumppania johonkin kohtaan. Nyt haluttiin taas jotain ruokanautintoa ja se näytti olevan sopivasti parin kilometrin päässä Rieskapaikalla. Juoksin sinne ensin ja olin 10min sulkemisajan jälkeen ovilla. Kiltti rouva tuli kuitenkin avaamaan ovet ja sanoi, että voivat vielä myydä meille kahvit jos halutaan. No halutaanhan me! Mikä onni ja autuus kahvista. Juteltiin hetki ja lähtiessämme antoivat vielä leivänkin matkaan. Tässähän alkaa jo melkein herkistymään ihmisten ystävällisyydestä.
Samalla huomattiin, että oman kärryni toisessa renkaassa törrötti niitti. Ensimmäinen virallinen rengasrikko siis 29.5.2025. Paikkaustarvikkeet esiin ja hommiin. Nämähän menee niin, että jos Peyman paikkaa, teen omia juttujani, kun minä paikkaan, Peyman kommentoi minkä kerkiää ja kovasti haluaisi tehdä sen itse. Jokainen kuitenkin paikkaa omat rengasrikkonsa. Niin se vain menee. Seuraava yöpaikka smyygailtiin taas ennakkoon: Louen laavu. Kemijoen varsi. Place to be. Siellä oltiin taas eri aikaa, että sain taas purettua energiaa juoksun muodossa.
Matka: 25,3km
30.5.2025
Tänään mennään! Nyt oli Peymaninkin jalat jo hieman vetreytyneet entisestään ja jäljellä oli vain normaali lihaskipu. Meinattiin suunnata saman tien läheiselle kyläkaupalle aamukahville. Tämä osa on myös kivaa juoksuosuudessa, että mennään teitä pitkin, jossa on kauppoja. Näin ollen ei tarvitse raahata koko viikon safkoja mukana ja kahvit saa kätevästi kahviloista.
Kyläkaupalla paistoi aurinko ja kahvi maistui taivaalliselta. Ostettiin aamupala nro 2 kaupasta ja nautiskeltiin marjoja ja jogurttia. Voi tätä elämyksellistä kiertolaiselämää. Meitä tuli moikkaamaan myös Peymanin tuttu, jonka kanssa juteltiin pitkä tovi ennen kuin jatkettiin matkaa. Mihinkäs sitä on kiire valmiissa maailmassa.
Ihan ei juoksi lähtenyt toisen aamupalan jälkeen, joten käveltiin jonkin verran. Sitten tulikin taas tauon paikka ja matkakumppani mainitsi sanan pizza. Siis pizzaa lounaaksi? I’m in! Siitä sitten pizzeriaan ja itsellä lähti nälkä, toisella ei. Hän otti vielä burgeriaterian jälkiruoaksi.
Pizzaöverit jatkuivat niin pitkään, että oltiin jo 3 tuntia pidetty taukoa päivän etenemisen aikana. Ei siis mikään mieletön tahti. Mutta onhan tässä koko ilta aikaa. Ohitettiin uimaranta, jossa oli laavu, muttei haluttu jäädä siihen vielä yöksi. Kello oli kahdeksan illalla ja meillä oli enää 10km matkaa. Siinä törmättiin kuitenkin saksalaiseen pariskuntaan, jotka olivat myyneet asuntonsa ja muuttaneet retkeilyautoon. Arvatakin saattaa, että jutun juurta meillä riitti. Käveltiin jokimaisemissa ja ihanassa suomalaisessa maalaismaisemassa seuraavat kymmenet kilometrit ja juoksin taas loppumatkan seuraavalle laavulle. Nyt kyllä vähän omiakin jalkoja väsytti.
Matka 32km
31.5.2025
Aamulla piti sataa, mutta eipäs satanutkaan. Sovittiin, että tämä on vähän lyhyempi päivä, sillä edelliset päivät painoivat melko paljon jaloissa. Lähdettiin vasta yhden aikaan iltapäivällä liikkeelle: kävellen. Käveltiin ensimmäinen kilometri ja juostiin seuraavat viisi. Juoksun aikana sade vähän yltyi, muttei mitenkään erityisen pahasti ja jatkoin juoksua. Sovittiin, että jään odottamaan viiden kilometrin jälkeen ja jatketaan yhdessä matkaa. Vaihdoin kuivat vaatteet päälle ja jäin odottamaan matkakumppaniani katetulle pysäkille. Saattoi siinä muutama lakukin löytää tiensä suuhuni odotellessa.
Kun jatkettiin yhdessä matkaa, mietittiin, että olispa kiva mennä sisälle yöksi ja käydä pesulla. Yhdellä tauolla huomattiin, että viiden kilometrin päässä olisi kylpylähotelli. Ai että. Bookingin mukaan näyttää, ettei ole ensi yöksi varausmahdollisuutta, mutta Peyman yleensä reippaana poikana soittaa hotellille. Itse en suomalaisena ikinä kehtaa ja siksi päädynkin usein matkoillani nukkumaan pusikkoon häiritsemättä ketään. Nyt kävikin niin, että heillä oli vielä huoneita vapaana ja me päästiin oikein saunaan illalla. Kylläpä tuntikin viimeiset viisi kilometriä kepeältä edetä!
Matka 15km
1.6.2025
Todellisuus hiipii tähänkin juoksukuplaan ja töihin olisi taas mentävä. Henkisesti raastavin osuus taas jatkuu, kun pitää sumplia kyytiä takaisin etelä-Suomeen. Nyt kiitän jälleen julkisesti tätä pariskuntaa, ketkä tavattiin Ruotsissa vuosi sitten, sillä he ajoivat autoni Rovaniemeltä Kemiin, että pääsin ajamaan sillä etelään töihin. Juoksuosuuden logistiikka oli tarkoitus olla huomattavasti helpompi kuin hiihto-osuuden. Olin suunnitellut kulkevani reppu selässä julkisilla, mutta nyt oli trailerikin aisoineen mukana. Siitä syystä, että päädyttiin kahteen kärryyn yhden sijasta, tarkoittaa sitä, että minun roinat tulee pakata yhteen paikkaan aina siksi aikaa, kun olen töissä. Tämä ongelma ratkaistaan jälleen sillä, että töistä palattuani ajan taas sinne, missä Peyman on ja pudotan juoksukärryni ja muut tavarat siihen pisteeseen. Tämän jälkeen pysäköin autoni jonnekin ja siinä vaiheessa, kun palaan taas töihin, liftaan itseni autoni luokse ja käyn keräämässä tavarani Peymanin sijainnista ja ajan taas töihin. Todella kätevää. Tässä tapauksessa nämä ihanat ihmiset olivat Rovaniemellä ja pitkään (suomalaisella mentaliteetilla varustettuna) mietin kehtaanko kysyä voisivatko he ajaa autoni Kemiin, kun ovat matkalla etelään. Tämä säästäisi sen, ettei minun tarvitsisi liftata itseäni takaisin Rovaniemelle ja ajaa taas Kemiin. Julkisetkin kun kulkivat sunnuntaina melko ohkaisesti. Kehtasin kysyä ja taas kerran ihmisten pyyteetön ystävällisyys pakahduttaa sydämeni. Kiitos teille.
Peymanin matka jatkuu toivottavasti mahdollisimman vähän sillä aikaa, kun olen töissä. Yritin taas ylipuhua häntä, että voisi olla paikoillaan sen aikaa, kun tulen takaisin, niin logistisestikin olisi paljon helpompaa. Muttei kuulemma sovi. Annettakoon hänelle se aika valmistella jalkojaan siihen asti, kun palaan lenkkareitteni ja trailereitteni kanssa juoksubaanalle.
Tilaa postikortti matkan varrelta
Me lähetetään haasteen juoksuosuuden postikortit Helsingistä, joten vielä ehdit tilata omasi 15€:lla! Jos haluat tilata postikortin meidän matkan varrelta, niin klikkaa kuvasta ja pääset tukemaan meidän toimintaa, sekä olemaan osana meidän ikimuistoista matkaa.
Elinikäinen titaaninen muki tai pullo 5athlon logolla
Klikkaa kuvaa ja pääset NomadsTrailsin kauppaan, jossa pääset tutustumaan meidän ensimmäisiin 5athlon-logolla varustettuihin tuotteisiin.
