16.8.2025
Aamulla olin helpottunut siitä, että päätettiin jo edellisenä päivänä ettei tänään uida. Sää näytti siltä, että oltaisiin menty lujaa takaisin Helsinkiä kohti ja turvavene olisi muodostunut itsessään jo riskiksi keskellä ulappaa. Välipäivä tarkoitti pitkiä yöunia ja lihasten lepuutusta koko päiväksi. Olen koko lapsuuteni riehunut vedessä, mutta pitkää uintimatkaa en ole yhtäjaksoisesti harjoitellut. Siitä johtuen lihakset tulivat hieman kipeiksi liikkeestä, jota en ole vuosikausiin tehnyt neljää tuntia putkeen muutamana päivänä peräkkäin. Viereisen veneen porukka ei ollut ihan yhtä freshinä liikenteessä.
Lähdettiin huoltokierrokselle joka koostui tankkauksesta, septin tyhjennyksestä ja makeanveden täyttämisestä. Samalla käytiin hakemassa vielä kaupasta vähän ruokaa, ihan kuin sitä ei olisi jo nyt tarpeeksi. Mutta Peyman oli sitä mieltä, että kurpitsa ja neljä kiloa pastaa on oltava. Keskituuli riepoi 17m/s tienoilla, mutta ukkonen oli jo aamupäivällä ohittanut Espoon. Lähdettiin ukkosen ja sateen jälkeen kyseiselle huoltokierrokselle ja mentiin yöksi kotisatamaan, sillä se oli mukavasti sisäsaariston suojissa. Yöllä tyyntyy.
Matka: 0km
17.8.2025
Tänään ylitetään reittijako niin, että soi! Nyt on keho levännyt, lihakset kunnossa ja sää on hyvä. Pohjoistuulta noin 8m/s ja auringonpaistetta. Ensimmäisellä vedolla huomasin, että uintipoiju menee lujaa tuulessa ja tuuli heittääkin sen koko ajan pään päälle tai eteen. Samalla naru kiertyy koko ajan joko käden tai kaulan ympärille, kun tuuli riepottelee sitä miten sattuu. Siinä uintipoijun kanssa painiessa Suomenlahden aalloilla päätettiin, että tänään uidaan ilman uintipoijuja. Tänään sen haitta on huomattavasti suurempi, mitä hyöty. Se tiesi Kaleville ja Eerolle enemmän töitä, sillä uimarin bongaaminen aallokosta on huomattavasti haastavampaa. Mutta tänään vedetään, sillä reittijaon ylitys on todellakin mahdollista yhden päivän aikana, kun on näin hyvä myötäaallokko. Uinti sinänsä oli helppoa, mitä nyt joka toisella aallolla veti vettä suuhun, mutta sitähän se uinti vissiin on. Vai onko? Ei ole näissä määrin kokemusta moisesta.
Tuli ensimmäinen tunti, sitten toinen, ja sitten vielä kolmas. Tänään vedettiin molemmat neljä tuntia ja saatiin ylitettyä reittijako lähes kokonaan. Päivän päätteeksi ajattelin, että kyllä se nyt vielä menee pienellä ekstra-ajalla, niin voidaan huomenna aloittaa sitten reittijaon ulkopuolelta. Nyt kuitenkin neljä tuntia oli melkoisen paljon uintia, vaikka myötäaallokko olikin. Tultiin siihen tulokseen, että jatketaan huomenna. Nyt on vähän kädet väsyneet.
Yöksi mentiin jo Viron puolelle, tai itse asiassahan me jo uitiin Viron aluevesille. Viron aluevedet ylitettiin omalla uintivuorollani, joten voin virallisesti sanoa, että olen uinut valtiosta toiseen. Näin ollen koettiin olevamme oikeutettuja menemään myös yöksi Naissaareen, jossa on vierasvenesatama. Naissaari olikin oikein mukava paikka viettää öitä: luonnonrauhallinen, kaunis ja suojaisa.
Matka: 24km
18.8.2025
Nyt ei oikein napannut aamusta. Edellisenä päivänä kello ilmoitti, että treenistä palautumisaika on 58h, joka on jonkin verran. Lihakset olivat vähän kipeät, mutta ei pahasti. Nyt ei vaan huvittanut, kun tiesi tuulen olevan vastaista ja sää kylmeni koko ajan. Satoikin vähän. Ihan kuin sateella olisi jotain väliä, mutta onhan sekin aihe laiskuuteen. Silti sinne vaan mentiin: Suomenlahteen polskimaan. Odotettiin yksi rahtari väylältä ja mentiin sen jälkeen aloituspaikalle. Jo ensimmäisen tunnin aikana päästään pois reittijaosta. Karjaisun voimalla ensimmäiset kylmät vedet puvun sisään ja sitten mennään taas. Pissat pukuun ja menoksi.
Kyllä oli nihkeää. Edellisenä päivänä keskivauhti oli 3-4km/h h ja nyt jotain vajaa 2km/h. Siis puolet hitaampaa. Eikä se uintipartnerillakaan sen paremmin mennyt. Vielä enemmän harmitti, kun ennusteen mukaan piti olla myötätuulta. Vesikin oli kylmää. Aallotkin tuli juuri siitä suunnasta, josta otin happea. V***tti kuin pientä oravaa. Happea ottaessani näin, että veneestä seurataan, alas katsoessani näin pelkkää vihreää pimeyttä ja muutamia meduusoja. Mietin kuinka saastainen Suomenlahti vielä onkaan. Alkuvaiheessa vielä reittijaossa ollessani tunsin, että vesi on lämpimämpää. Ajattelin, että onpas kiva, joku lämmin kohta, mikä ei ole sekoittunut tuulesta. Kun mainitsin asiasta vaihdon yhteydessä, miehistö ilmoitti, että siinä kohtaa oli ollut jotain vaahtoa ja he pohtivat olisiko minut pitänyt ottaa pois vedestä ja siirtää toiseen paikkaan. Eivät siirtäneet. Tuli sitten luultavasti uitua jonkun varjolaivaston pesuvesissä. Tarkoittaako tämä siis myös sitä, että itse olen nyt myös peseytynyt? Tallinnanmatala näytti olevan koko ajan meidän vieressä ja tuntui ettei me liikuttu ollenkaan. Uinti oli raskasta ja joka kerta, kun otti happea, Tallinnanmatala oli vaan samassa paikassa.
Nyt vedettiin muutama veto per naama ja todettiin, että huomenna on parempi sää, säästetään voimat sinne. Kaikki olivat samaa mieltä siitä, että tämän päivän tavoite, reittijaosta ulos pääsy, oli nyt täyttynyt. Lämpimän veden lietteet hiuksissa yritin vähän huuhdella itseäni makealla vedellä enemmän kuin normaalisti viimeisen uinnin jälkeen, mutta ihoa jäi vähän kutittamaan.Â
Matka: 9km
19.8.2025
Tänäänkin aamu alkoi tutusti uinnilla ja Tallinnanmatala tiukasti oikealla puolella. Kalevi jo totesi, että ehkä se seuraa meitä, vaikka me liikutaan. Tuntui kyllä, ettei liikuttu, vaikka veto vedolta mentiin kyllä eteenpäin. Viimeiset päivät tuntuivat ikuisuudelta. Manner näkyi jo, Tallinnanmatala vierellä ja reittiliikenne kulki samansuuntaisesti. Oltiin kuitenkin jo rutinoiduttu hienosti päivärytmiin: aamulla aamupala rannassa ja vessakierros, sen jälkeen irti ja pelipaikoille. Matkalla akloituspisteeseen märkäpuvut päälle. Edellisenä päivänä kuski tekee aina pienen ajosilmukan siihen kohtaan, mihin ollaan uinti lopetettu, joten plotteriin jää jälki ja tänäänkin suunnattiin silmukkaa kohti ja aloitettiin uintiurakka. Itse jälleen ensimmäisenä.Â
Pieniä meduusoita alkaa olla jo enemmän, mitä lähemmäs rantaa mennään. Vesi on myös Viron puolella vihreää, niin kuin koko Suomenlahti tuntuu olevan. Samat toistot jatkuvat tunti kerrallaan: alhaalla pimeys, sivussa vene. Aallot tulivat jälleen sivuvastaisesti vaikkei pitänyt. Taas piti olla myötätuulta, muttei kuitenkaan sitä saatu. Ei auta itku markkinoilla, vaan eteenpäin mennään. Tuuli on myös kovempi, mitä ennuste lupasi, mutta aallot eivät olleet mitenkään mahdottomia uimarille eikä veneelle. Rutiineihin kuuluu myös, että jokainen veneessä olija pitää huolen siitä, että Peyman on ajoissa valmis vaihtoon. Tämä on virkistävää reissun kannalta, ettei yksin tarvitse olla hoputtamassa, vaan nyt meitä on kolme. Tarkkailen koko ajan kelloa, että yhtään ylimääräistä minuuttia en meinaa vedessä viettää ja alussa meinasikin käydä niin, että tasan tunnin kohdalla herra alkoi vasta pukea märkäpukua päälle. Kuvitteli, ettei se ole niin minuutin päälle. Se on muuten tasan tarkkaan sekunnin päälle. Kevyen karjumisen jälkeen, että ukko veteen oli valmis tai ei, päivien jälkeen tämäkin alkoi sujua. Vaihto sujuu nykyään niin, että kun 5 minuuttia on jäljellä vaihtoon, äänimerkki kuuluu veneestä (puhallettava tyfooni), jota soitetaan Peymanin korvan juuressa, että hän herää todellisuuteen joko päiväuniltaan tai muuten jostain muista puuhista, ja alkaa valmistautua. Itse kuulen torven myös veteen, joten tiedän, että aikaa on jäljellä enää viisi minuuttia. Kun viisi minuuttia on kulunut, vene pysähtyy, ottaa vedon pois ja Eero on perässä laskemassa uimaportaita ja näyttää perästä, kun on turvallista lähestyä uimatasoa ja nousta veneeseen. Peyman odottaa samalla jo uimatasolla, joten kun nousen ylös, Peyman menee samantien veteen. Toimii todella hyvin ja itseä helpottaa se, ettei vedestä tarvitse pitää siitä huolta, että toinen uimari on tasalta valmis. Sillä nimittäin on infernaalinen vaikutus mieleen, kun rytmistä pitää kiinni. Viimeiset minuutit ovat ne pisimmät.
Tuuli yltyi ja aalloko nousi. Peyman ei halunnut uida uimapoijun kanssa, koska se lätki taas naamaa aivan koko ajan. Kävi kuitenkin niin, että hänen kolmannella vedollaan tuuli yltyi entisestään ja uimarin spottaaminen aallokosta oli jo todella haastavaa. Samalla vauhti hidastui ja turvaveneen kelluessa kuin korkki sivuaallokkoon, suunnan pitäminen oli miltei mahdotonta ilman vetoa, mutta vetoa ei voi pitää koko ajan päällä, sillä uimari jäisi liian kauas. Pakilla vene ei känny, vaan vaatii vedon eteenpäin, mutta jos keula on menosuuntaan, aallot tulevat sivulta ja tavarat (ja ihmiset) lentelevät sisällä. Se aihettaa siinäkin mielessä harmia, sillä venettä täytyisi pitää keula enemmän kohti aallokkoa, jotta vene ajelehtisi oikeaan suuntaan ja veneen ajelehtimisnopeus ilman vetoa on sama kuin uimarin nopeus. Uimari kuitenkin katsoo suuntaa veneestä ja jos se keula osoittaa noin 40 astetta väärään suuntaan, uimari ui aivan pisin peppua. Suunnan katsominen uidessa muusta, kuin veneestä on miltei mahdotonta. Puoli tuntia vaihdon jälkeen todettiin, että nyt ei näytä järkevältä (jos tämä uinti on sitä koskaan ollut) toiminnalta ja noukittiin uimari ylös veneeseen. Tämän päivän uinnit saa nyt olla siinä.
Kun oltiin matkalla takaisin Naissaareen, sataman rouva laittoi viestiä, että halutaanko mennä saunaan? Todellakin halutaan! Perille päästyä mentiin nauttimaan löylyistä saunassa, joka oli satamatoimiston ja pienen kuppilan kanssa samassa rakennuksessa. Rouva nakkoi lisää puita kuppilan puolelta ja kiuas pysyi lämpimänä koko illan. Maisemat saunasta olivat merelle päin. Upea paikka! Ja mikä olo olikaan, kun pääsi pesemään lietteet hiuksista ja kehosta.Â
Matka: 12km
20.8.2025
Tänään on se päivä, kun Tallinnanmatala saa vihdoin jäädä taakse. Seuraava etappi on Tallinnanlahti ja Aegnan majakka. Vihdoin me saatiin myös luvattua myötätuulta! Tämä tulisi olemaan toisiksi viimeinen uintipäivä. Olin jo todella toiveikas siitä, että oltaisiin tänään jo päästy perille, mutta meillä olisi vielä paljon kuvattavaa uinnista, joten ei mitään toivoa, että päästäisiin perille ja kuvattaisiin kaikki. Viimeiselle päivälle jätetään kyllä ihan vähän vaan uimista.Â
Nyt oli jo huviveneliikennettäkin, kun saavuttiin lähemmäs rantaa. Aallot tulivat takaa ja suorastaan työnsivät uimaria eteenpäin. Tai ainakin siltä itsestäni tuntui. Nyt kun oltiin jo lähellä rantaa, tuntui absurdilta, että oltiin jo uitu Suomenlahden yli. Keskellä merta ei tuntunut siltä, että olisi uinut keskellä ei-mitään, sillä turvavene oli visusti vierellä. Sillä on suuri henkinen merkitys. Itsellä alkoi olla kurkussa karheutta, sillä oma tekniikkani sisälsi hengityksen ulospuhallusvaiheessa huudon veteen. Ei siis suoraa kurkkua huutamista, mutta sellaisen äänen, että kuulen itse sen. Muuten veden alla on hiljaista ja itselle tulee jonkin verran epämukava olo siitä, kun kuulen veden alla turvaveneen peräsimen nitinän ja muuten hiljaisuutta. Oma ääni vedessä pitää pakan kasassa ja auttaa henkisesti. Muuten veden alla ei paljoa yksin keskustella muuta kuin oman pään sisällä. Ja sitä keskustelua on kyllä harrastettu tässä osuudessa. Mitäkö sitten mietin uidessa? Joskus mietin sitä, kuinka pitkälle me ollaankaan tultu jo tässä haasteessa, joskus mietin niitä lumimyrskyjä, mitä kohdattiin Norjassa ja joskus mietin kuinka ihanaa oli, kun käytiin aamu-uinnilla Tampereen jälkeen ja makoilin mattolaiturilla bikineissä nauttimassa Suomen lämpimästä kesästä. Sitten mietin, mitä söisin seuraavalla tauolla ja sitten taas mietin jotain kommentteja sosiaalisessa mediassa. Kyllä, mietin joskus myös niitä kommentteja, hyviä ja huonoja. Hyvistä saan positiivista energiaa ja huonoista saan voimaa. Eli molemmat saavat jatkamaan eteenpäin.
Aegnan majakka ohitettiin ja itsellä oli todella hyvä fiilis. Olin valmiina menemään neljännen tunnin vedolle, mutta uintipari totesi, että seuraavalle päivälle pitää jättää osa ja hän ei ole enää menossa uimaan. Pohdin mielessäni, tuleeko tästä taas sellainen päivä, että aloitan ja lopetan uinnin. Alkoi taas harmittaa, että seuraavalle päivälle jäi laskujen mukaan seitsemän kilometriä ja sää näytti siltä, että aamu on tyyni ja keskipäivällä alkaa taas kerran tuulla. Suoraan sanottuna taas v***tti, että kuvaamisen takia joudun pitkittämään uintia yhden päivän enkä pääse tänään vielä uimaan satamaan. Se on jo niin lähellä! Viimeiseksi yöksi mentiin vielä nauttimaan Naissaaren rauhasta. Huomenna maaliin maksoi mitä maksoi.
Matka: 16km
21.8.2025
Tänään on kaksi juhlan aihetta: maaliin uiminen ja kapteenin synttärit. Jotenkin olo oli absurdi ja jotenkin myös epämotivoitunut. Oltiin niin lähellä, mutta niin kaukana. Eiliseltä jäi myös olo, että kuvauksia ei saada purkkiin tässä ajassa ja joku nimeltämainitsematon Peyman keksii, että ei tänäänkään voi vielä mennä maaliin, kun puuttuu vielä jotain videopätkiä uinnista. Itse meinaan uida lopun matkan saatiin se videolle tai ei. Ei enää yhtään ekstrapäivää. Sitä paitsi maihin piti päästä juhlistamaan kapitaanin synttäreitä!
Sovittiin, että aamulla lähdetään aikaisin liikenteeseen, tankataan ja siirrytään silmukan kohtaan aloittamaan uinti. Avaimesta vene käyntiin ja menoksi. Vaan ei inahdustakaan koneesta avaimesta kääntäessä. No tämäkin vielä… Siinä vartti yritettiin käynnistellä konetta vaihtaen avaimen asentoa ja vaikka mitä. Soitin omistajalle ja kysyin onkohan vastaavaa tapahtunut aiemmin. Ei kuulemma ollut ja hän todella ystävällisesti yritti auttaa puhelinkonsultaationa, mutta valitettavasti etänä on todella vaikea auttaa tilanteessa, josta kenelläkään ei ollut aiempaa kokemusta. Tultiin kuitenkin kaikki siihen tulokseen, että kyseessä on oireiden perusteella kosketushäiriö luultavasti lukkopesässä. Siitä puolen tunnin päästä azeri istuu ohjauspaneeli johtoineen sylissä ja suomenruotsalainen skönäri seisoo vieressä pitelemässä irrotettua ruoria kädessään. Lisäksi pää moottoritilassa makaa nainen luettelemassa johtojen värejä ja kansimies Eero googlettaa, miten veneen saa käynnistettyä pelkillä johdoilla. Suihkutettiin kontaktisprayta ja oikeita johtoja uudestaan liitettäessä kokeiltiin käynnistää avaimella. Hurahti ykkösellä käyntiin. Olipahan aamu.
Kaiken sekoilun jälkeen viimeinen seitsemän kilometriä alkoi auringonpaisteessa ja kevyessä sivutuulessa. Sen piti olla kaksi vetoa per naama. Kolmannelle vedolle lähdettyäni oli vielä matkaa ja taas tuntui ettei Piritan satama lähestynyt ollenkaan. Päätin, että nyt mennään loppuun asti eikä uimaria vaihdeta enää lopussa. Haluttiin kuitenkin mennä yhdessä maaliin, joten Peyman liittyy seuraan sataman porttien ulkopuolella ja uidaan viimeinen parisataa metriä yhdessä.
Olin uinut yli tunnin. Tuuli yltyi ja väsytti. Keho oli väsynyt kaikesta uinnista ja tuntui, että uin vastavirtaan. Samalla vesi muuttui ruskeammaksi ja pimeämmäksi. Vesi kylmeni huomattavasti. Piti uida kovempaa, että pysyi lämpimänä, mutta keho oli jo niin jumissa ja väsynyt, että tuntui etten saanut enempää lämpöä kehoon menettämättä uintirytmiä ja hengästymättä liikaa. Oli todella epämukavaa. Mietin joka hengenvedolla, koska sanon, että nyt vaihdetaan uimaria, pakko päästä ylös. Mutta sitten jostain syystä painoin kasvoni kylmään veteen ja tuijotin pimeyteen, kunnes taas otin happea. Ja kuin yhtäkkiä, tunnistin Piritan sataman portit. Se portti oli vasemmalla puolellani ja tajusin, että oltiin tultu enemmän rantaa pitkin eikä ihan suoraan. Peyman laskettiin veteen sataman sisäpuolella. Koitettiin uida samaa tahtia, mutta itse olin jo todella kylmissäni. Jäin odottamaan uimaria, mutta aloin täristä holtittomasti ja jatkoin uintia. Peyman huusi takana, että ei voi uida kovempaa, pitää hidastaa. Aloin sahata edestakaisin ja Peyman nostettiin takaisin veneeseen. Olin aivan jäässä ja tuntui, että kaikki Piritajoen kylmät vedet virtaavat suoraan pukuni sisään. Vesi oli todella ruskeaa, samanlaista kuin Aurajoessa. Jatkoin uintia ja taistelin kylmyyttä vastaan. Aloin kroolata lähes täydellä teholla, olin jo satamassa ja näin laiturin, johon oli tarkoitus nousta. Ennen laituria Peyman hyppäsi uudestaan veteen, että saadaan mennä yhdessä maaliin. Ja niin me tehtiin. Noustiin laiturille ja halattiin. Me tehtiin se. Me ihan oikeasti uitiin Helsingistä Tallinnaan. Ei hukuttu, ei aiheutettu vaaratilanteita eikä muutenkaan kohdattu ylitsepääsemättömiä esteitä. Kaikki haasteet me otettiin vastaan ja ratkaistiin ne sen sijasta, että oltaisiin heitetty hanskat tiskiin ja todettu, että antaa olla. Hypättiin veneeseen, vaihdettiin kuivat vaatteet ja riisuttiin märkäpuvut ainakin toistaiseksi vähän pidemmäksi aikaa pois päältä ja juotiin rommia. Ihan niin kuin kunnon merimiesten kuuluu. Nyt juhlitaan kapitaania. Hiiohoi!
Matka: 9,7km
Kokonaisuintimatka: 100,7km
Tilaa postikortti matkan varrelta
Me lähetetään haasteen uintiosuuden postikortit Euroopasta ja tilausaikaa on syyskuun loppuun asti. Jos haluat tilata postikortin meidän matkan varrelta, niin klikkaa kuvasta ja pääset tukemaan meidän toimintaa, sekä olemaan osana meidän ikimuistoista matkaa.
Haluatko tukea toimintaamme?
Klikkaa kuvaa ja pääset NomadsTrailsin kauppaan, jossa pääset tutustumaan meidän ensimmäisiin 5athlon-logolla varustettuihin tuotteisiin ja muihin tapoihin, jolla voit olla mukana meidän haasteessa.
