15.2.2025
Tuuli: luode 5m/s, sivumyötäinen
Kauniissa säässä jatkettiin matkaa, mutta lumi upotti. Ahkio tuntui raskaammalta kuin koskaan ja eteenpäin menemiseen tarvitsi taas askelkyykky-voimaa. Mikä siinä onkin, että ahkion paino kasvaa, vaikka joka päivä sitä parhaamme mukaan tyhjennetään (syömällä).
Ylämäkeähän meillä oli edessä, mitäs muutakaan. Joka askeleella, kun suksi meni eteenpäin, liu’uin saman verran takaisin. Ylämäki meni noin 5cm eteenpäin kerralla. Joka askeleella piti odottaa, että suksen karvat purevat lumeen ja voi laittaa painon suksen päälle. Samalla, kun lähti ottamaan askelta eteen, suksi luisti taakse ahkion painosta. Lyhyeen, noin 100m pituiseen ylämäkeen kului kaksi tuntia. Herkempää olisi harmittanut.
Sitten me päästiin myös alamäen hurmaan, kun hirveän repimisen jälkeen saatiin saman verran alamäkeä tarjolle. Matkakumppani tokaisi, että pitänee ottaa sukset pois ja jarrutella alaspäin. Itse olin jo ottanut vauhtia ja olin jo puolessa välissä rinnettä laskemassa alas. Peymanille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin seurata perässä. Jälleen kerran henkilö- ja kalustovaurioilta vältyttiin.
Illalla saatiin taas kunnolla lumisadetta niskaan ja oltiin jo hieman epäileväisiä kuinka paljon sitä lunta alkoi oikein tullakaan. Ihan vielä ei kehdannut valittaakaan, koska edellisellä viikolla etsittiin monta päivää, että löytyisi jokin paikka, jossa on edes vähän lunta. Yöksi jäätiin keskelle ei-mitään.
Matka: 2,6km
16.2.2025
Tuuli: luode 4m/s
Aamulla juhlittiin Peymanin synttäreitä ekstra-suklaapaloilla. Synttärilahjaksi tein kaikki hommat leirissä, että synttärisankari saa ottaa rennommin. Vanha mies kuitenkin.
Me oltiin niin innoissaan, että koko matka on alamäkeä. Edellinen alamäki oli pelkkää laskettelua ja vauhdin hurmaa ja oltiin lähes laskuasennossa lähtiessä. Ensimmäiset sivakoinnit suksilla tuntuivat siltä, että joku 20kg painavampi henkilö yrittää vetää taaksepäin huomattavasti suuremmalla voimalla, mitä itse yritän mennä eteenpäin. Näin ollen alamäki ei tuntunutkaan alamäeltä, vaan ylämäeltä ja etenemiseen joutui käyttämään paljon voimaa.
Matkalla nähtiin, että seuraavan järven rannalla oli jonkinmoinen pikku kota-mökki. Muuten sitä ei olisi tunnistanut, mutta sammaleen ja lumen seasta nousi savupiippu. Ihan mielenkiinnosta käytiin katsomassa mikäs siellä on meininki, mutta hetken lumen kaivamisen ja oven etsimisen jälkeen ovi oli lukossa eikä hökkeli näyttänyt siltä, että siellä on kukaan käynyt pitkään aikaan. Osittain helpottuneena siitä ettei oltaisi kuitenkaan voitu käyttää majoitusta yöpymiseen jatkettiin matkaa. Tarkastuksen yhteydessä kokeiltiin hiihtää myös ilman ahkiota: lentäen eteenpäin! ei muuta kuin valjaat takaisin ylle ja kuormajuhdan rooliin niin palataan taas todellisuuteen. Yöksi päästiin edessä odottavan kanjonin suulle, koska ei haluttu mennä kapeikkoon yöksi. Lunta oli jo tullut sen verran ettei haluttu ottaa lumivyöryriskiä niskaamme yöksi. Melkein nähtiin edellinen leiripaikkamme täältä.
Matka: 2,7km (miinus 100m hökkelin tarkastukseen)
17.2.2025
Tuuli: luode 0-10m/s
Kanjonin suulta lähdettiin iloisin mielin tuulettomassa säässä liikkeelle, vaikka yöllä oli taas satanut lunta. Vähän paistoi aurinkokin. Ensimmäisen viiden metrin matkalla jalat olivat aivan hapoilla. Sukset luisti taaksepäin, koska ahkio upposi syvemmälle puuteriin ja ilman suksia vetäjä upposi yli polvia myöden lumeen. Siitä sitten reipasta ylämäkeä pohjille.
Tehtiin niin, että käveltiin pienen pientä ylämäkeä edestakaisin ilman kuormaa, jotta saatiin edes jonkinlainen polku aikaiseksi. Sitten yksi kerrallaan ylös ahkion kanssa ja lopuksi haettiin sukset alhaalta mukaan. 20 metrin jälkeen olin jo aivan poikki ja koitin positiiviseen sävyyn tsempata itseäni ajattelemalla, millaisen koneen kehostani tällä reissulla oikein rakennankaan. Onneksi sää oli tyyni, ettei kanjonista tullut meille lisäksi tuulitunnelia. Ja se oli kaunista!
Palkittiin itsemme kanjonin repimisten jälkeen evästauolla, kun oltiin poistuttu lumivyöryriskialueelta. Siinä rennosti syötiin eväitä, kun matkakumppani päästi äännähdyksen ja pudotti puolet yhdestä hampaasta kädelleen. Vanha mies, kuten jo totesin. Nyt siltä lähtee hampaatkin suusta. Hän ehdotti, että pistetään pikaliimalla takaisin, onhan hän niin tehnyt ennenkin. Ja jos jäljelle jäänyt hammas tulehtuu, niin sen voi repiä irti omilla työkaluilla. Niinkin on tehty ennenkin. Tiedoksi, että tämä mies on siis opiskellut hammaslääkäriksi, kunnes todennut vuoden opiskelun jälkeen, että tylsää hommaa, ei kiinnosta. Pohdin, että kyseisen klinikan työmetodit olisivat ehkä olleet enemmän kuin kyseenalaiset. Itse ehdotin, että muistaa laittaa hampaan puolikkaan tyynyn alle yöksi, niin ehkä se hammaskeiju sieltä jotain tuo – järjen ehkä. Hammas povitaskuun ja matka jatkuu.
Päästiin noin 50 metriä eteenpäin, kun alkoi tuulla. Norjan sää on taas yllättänyt yllättävyydellään. Tuuli alkoi puhaltaa onneksi takaa, joten 10m/s myötätuulessa ja paikoittain nollanäkyvyydellä navigoitiin eteenpäin. GPS:n avulla pysyttiin reitillä ja itse lukitsin kellosta kompassisuunnan, jota seurattiin. Tässäkin tilanteessa tuli testattua ihmiselle ominainen asia suoraan etenemisessä ilman kiintopistettä: Ihminen alkaa luonnollisesti kaartaa jompaan kumpaan suuntaan ja kulkee ympyrää jos ei ole kiintopistettä tai kompassisuuntaa, jota pitää silmällä. Tässä tapauksessa itse navigoin ja matkakumppani raivasi tietä edellä. ”Käänny enemmän vasempaan…vasempaan… ja taas vasempaan.”
Lopulta näkyvyys vähän parantui, vaikka tuuli jatkuikin. Päästiin järven rannalle, jossa oli ihan vähän nousua ylöspäin ja me parkkeerattiin meidän yhdistelmä-ajoneuvot sen vähäisen suojan viereen. Lumilinna piti kuitenkin rakentaa, muuten teltta lentää ja kovaa.
Reippaina lumilinna-rakentajaekspertteinä kaivettiin ja sahattiin seuraavat kaksi tuntia jäistä lunta kuutioina suojaksi. Kannatti, mutta olisi voinut olla korkeampikin seinämä. Ensi yöksi täytyy varmaan tehdä isompi muuri. Nyt muutama suklaapala, että jaksaa taas repiä ahkiota seuraavanakin päivänä.
Matka: 3,8km
18.2.2025
Tuuli: luode 6m/s
Never stop the madness ja taas vedetään. Keho tuntui valmiiksi siltä, että sitä on hakattu vasaralla viimeiset kaksi päivää. Liikkeelle lähteminen oli raskasta, hidasta ja jopa vaikeaa. Lämpimästä makuupussista kuoriutuminen oli vielä vaikeampaa ja tuulessa kakkiminen vaikeinta.
Oltiin revitty itseämme, ahkioita ja toisiamme eteenpäin kolmen tunnin ajan ja tuntui, että kaikki on annettu. Lumi upotti edelleen ja tuuli oli riipaisevan kylmä. Katsoin kelloa paljon ollaan tultu eteenpäin: 1 kilometri.
Julistettiin 800 metrin jatkamisen jälkeen, että nyt leiriydytään ja pidetään mielummin loppupäivä lepoa kuin riuhdotaan muutama askel eteenpäin tunnissa. 4,5 tunnin jälkeen oltiin edetty koko päivän matka: 1,8km.
Peymanin mielestä nyt piti rakentaa huomattavasti parempi lumilinna kuin edellisenä päivänä. Tarmokkaina alettiin sahata ja kaivaa. Irrotettiin järjettömän (liian isoja) jääpaloja ja ladottiin niistä itsellemme kolmen seinän suojamuuri. Kyllä piti tuulta! Siihenkään lystiin ei mennyt kuin 3,5 tuntia. Nyt hapotti.
Illalla naurettiin itsellemme, olisiko ollut vaan helpompi mennä edelliseen paikkaan jälkiä pitkin ja koittaa huomenna uudestaan. Ainut vaan, että tuuli peitti jäljet minuuteissa eikä meidänkään tulojälkiä näkynyt. En muista koska viimeksi olisin ollut niin rikki illalla. Saman tien, kun päästiin telttaan, safkat naamaan (ja jälkkärisuklaat) ja nukkumaan.
Matka: 1,8km
19.2.2025
Tuuli: länsi 7m/s
Nyt julistettiin uudestaan heti aamusta, että otetaan tämä päivä kevyemmin. Oma keho tuntui jo aamulla, että olisin jäänyt traktorin alle. Vanhan selkää kolotti.
Kattilallinen puuroa naamaan ja perushommat leirissä käyntiin. Katsottiin nyt jo tuulelta mahdollisimman suojainen paikka seuraavalle leirille, mitä se nyt puuttomassa vuoristossa voi olla. Lisäksi päätettiin pitää matka kevyenä ihan vain henkisen hyvinvoinninkin kannalta. Ahkiot painoivat, mutta jotain hyötyä siitä tuulestakin oli ollut, sillä kova tuuli puhaltaa puuterin pois kovan lumen päältä. Ahkion raahaajalle se tietää parempaa hiihtokokemusta.
Helppoa hiihto ei siltikään ollut ja alamäet tuntuivat edelleen ylämäiltä, mutta saatiin edettyä lähes puolet pidempi matka kuin edellisenä päivänä. Samoin tehtiin varmasti pienin ja suloisin suojavalli ikinä, sillä samaa kaivuu-urakkaa me ei enää ikinä meinata tehdä kuin edellisenä päivänä, jos ei ole hengestä kyse. Vietettiin hyvinkin rento ilta ja taisin itsekin erehtyä jopa venyttelemään hiihtopäivän jälkeen. Tai taivuttelemaan kehoa, mihin se nyt tämän kokemuksen jälkeen enää taipuu. Ääriasennot ovat melko lähellä toisiaan tällä hetkellä.
Matka: 2,5km
20.2.2025
Tämä on nyt lepopäivä! Maattiin teltassa ja vedettiin päikkäreitä pitkin päivää. Saatiin myös editoitua videoita someen.
Matka: 0km
21.2 .2025
Paluu todellisuuteen koitti taas. Itse odotin vaikeaa, sillä muutakaan ei ole sisämaassa ollut tarjolla. Me ollaan kiltisti seurattu merkkaamattomia moottorikelkkareittejä siinä toivossa, että joku olisi niitä ajanut. Eipä ole. Me ollaan kuitenkin päätetty lähestyä rannikkoa sisämaan jälkeen, sillä seuraava kylä, Lakselv, sijaitsee paikassa, johon pääsee ainoastaan pohjoisesta rannikkoa pitkin tai suoraan etelästä. Me tultiin luoteesta sisämaasta ja kun ei haluttu vuorilta heittäytyä alas, valittiin pohjoinen reitti Lakselviin. Matka on kuitenkin etelään.
Nihkeän alkumatkan jälkeen nähtiin ensimmäisen kerran puita ties kuinka moneen päivään. Ne näkyi kaukana, mutta näkyi kuitenkin. Seurattiin jälleen moottorikelkkareittiä ja reittimerkinnätkin alkoivat jossain kohtaa. Reitti kulki kahden vuoren välistä, josta kepit ohjasivat kulkureitin. Vuorten välissä kelkkareitillä matkakumppani losahti lumesta läpi veteen ja ahkio jäi vielä lumen päälle. Siirryin takaa sivulle, jossa näytti olevan ruohotupsuja etten nyt ainakaan samaan reikään vajoa. Olimme kartan mukaan joen päällä. Peyman sai irrotettua sukset jalasta ja pääsi ulos aukosta. Vedettiin ahkiota takaisin ja selvästi joesta pois. Onneksi oli kumisaappaat, joten mitään vahinkoa ei tapahtunut. Niin se vaan joki veti puoleensa, vaikka päällä olikin noin metri lunta. Jälleen vältyttiin henkilö- ja materiaalivahingoilta.
Keli oli hieno, aurinkoinen ja tyyni. Saavuttiin puurajaan ja ilakoitiin sitä, että nyt ei tuuli enää meihin vaikuta. Päästiin muutenkin lähemmäs kelkkareittien risteyskohtaa ja viikon odottelun jälkeen ensimmäinen moottorikelkka ajoi samalla reitillä, mitä me käytettiin. Hurraa! Ensimmäiset vedot ajetulla reitillä tuntuivat taivaallisilta. Näin helppoako tämä voi olla? Ylämäessä tarkistin, työnsikö joku ahkiotani, kun se tuli niin helposti perässä. Me päästiin viimeisen tunnin aikana etenemään tuplasti nopeammin, mitä yhtenä päivänä 4 tunnin aikana. Yöksi me päädyttiin kelkkareitin varteen, jossa oli myös paikallisten hiihtolenkkireitti. Nyt ei tarvitse enää kaivaa lumivallia, tasoitellaan vain vähän suksilla.
Matka: 5,9km
