Challenge 300

Matkalle hiphei! Kesälomaa ei pahemmin tarvinut suunnitella, koska se pilaisi hyvän matkan. Matkan teema: Helsingistä Berliiniin pyörillä, budjetti 300€. Eikä vain matkabudjetti, vaan ihan kaikki varusteineen ja pyörineen.

Meillähän on siis varusteet viimosen päälle ja oma pyöräkin maksaa tuplasti sen, mitä kuuluista retkeilyautoni kokonaisuudessaan maksaa. Mutta miksei maksimoisi kärsimystä ja jättäisi kaiken muun himaan ja lähtisi matkaan varustettuna päällä olevilla vaatteilla +2kpl vaihtoalusvaatteita, satulalla, repulla, juomapullolla ja henk.koht. hygieniavarusteilla ja lähtisi polkemaan Berliiniin. Miksikö? No miksipäs ei.

Matka alkoi Helsingistä noin viikko sitten, jossa suhailtiin julkisilla pitkin Helsinkiä ja Espoota etsimässä fillareita. Oma pyörä löytyi Espoosta 45:llä eurolla. Helkama Kaunotar, ystävien kesken Beauty, joka jo tuttu omasta nuoruudesta, pääsi elämänsä reissulle Berliiniin. Kolmasosa vaihteista ei toimi, mutta muuten kelpo peli!

Varusteista tärkein, teltta, kahmaistiin Tokmannista. Teltan lisäksi matkaan lähti pyörälukko, makuupussit, pari kiinnike-mustekalaa ja patjat, kaksi mummokoria, sekä rautalankaa ja öljyä pyörän ketjuille. Tokmannin setti maksoi yhteensä 109€ eli puoliksi jaettuna 54,50€.

Ruokaa ei Helsingissä paljon dyykkailla, mutta siihen saa kyllä rahaa palamaan jos haluaa. Me käytiin ostamassa Prismasta safkaa ja samalla pisti silmään Trangia-setti, joka oli -28% —> mukaan.

Sitten me hypättiin Silja Symphonille seuraavana päivänä, kun suuri osa tavaroista oli kasassa ja yksi yö nukuttu Leppävaran uimahallin metikössä. laivamatka ei kuulu 300€ budjettiin (luojan kiitos) ja mehän vedettiin kunnon setti buffetissa, jonka jälkeen ei tavinut kuin kallistua vatsan viereen nukkumaan.

Aamulla satamaan saavuttuamme oli jo aika löytää vaihtovaatteet, koska Siljan Taxfreen kalleimmat hajuvesinäytteetkään eivät enää peittäneet Helsingissä vietetyn kiihkeä materiaalimetsästyksen aikaansaamaa hikistä hajua BikBokin halpistopissa. Ja me löydettiin H&M Move (jonka olemassaolosta en ollut edes tietoinen) Tukholmasta. Toppi ja pyöräily(!)shortsit alennusräkistä matkaan ja kassan kautta uudet vaatteet päälle! Itselle setti kustansi aikalailla 20€. Tässä vaiheessa huomattiin, että varusteet ei ole se syy, jos budjetti ylittyy, mutta hyvät ystävät, se on RUOKA. Samaan aikaan, kun itse ostin urheiluvaatteita, Peyman polki jo valmiiksi rikkinäisillä boksereilla, vaellushousuilla ja osti vähäisillä rahoillaan maailman rumimman mokkanahkaliivin 10 eurolla.

Ruokaan meille on mennyt jo varmasti puolet budjetista ja huomattiin jo Ruotsiin saapuessamme, että kummallakin on rahaa jäljellä noin 160€.

Tällä summalla me jatketaan Berliiniin asti ja nyt ollaan matkalla kohti Helsingborgia.   Päivät paistetta, yöt sadetta. Ollaan nukuttu metsässä, puistossa, sillan alla ja uimarannalla, you name it. Ollaan syöty vähintään saman verran pastaa ja pestoa kuin keskiverto italialainen, ollaan herätty vettä täynnä olevasta teltasta lantio puutuneena paskasta patjasta ja ollaan poljettu aivan upeissa Ruotsin maaseutumaisemissa, pysähdytty syömään vadelmia ja varmaankin puolet koko Ruotsin villikirsikka-sadosta, keitetty puuroa näyttäen ihan kaalikääryleiltä makuupussissa ja ai että meillä on ollut hauskaa!

Viikko 2

Matkat taittuu noin 60-70km päivämatkoilla. Ollaan sukellettu kunnolla roskisdyykkaamisen kulttuuriin ja sovittu, että vain yksi pulla mukaan leipomon roskiksista, vaikka siellä olisi säkillinen leivoksia (mitä yleensä on). Ei olla pysytty tavoitteessa.

Ihanan tasaista ja rullaavaa tietä, upeita kyliä ja toden totta maailman parhaat jäätelöt syötiin Grännan kylän italialaisessa jäätelöpaikassa. Siinä meni kolmen päivän ruokabudjetti, mutta todellakin sen arvoista. Sokerihumalassa jatkettiin polkemista seuraavaan kaupunkiin, Jönköpingiin (joka on huomattavasti helpompi kirjoittaa kuin lausua), jossa itselläni kuului kolaus takarenkaasta ja kuinkas ollakaan: takarenkaan vanne halki. Reuna veti rikki myös sisäkumin. Taisi olla liian iso jäätelöannos tälle polkijalle.

Peyman sai korjattua sisäkumin ja teippasi vanteen niin, ettei se revi rengasta lisää, mutta ensiapu ei tule riittämään Berliiniin asti. Budjetista meille oli tässä vaiheessa jäljellä noin 80€/kankkupari ja uusi vanne tulisi maksamaan yli 50€. Onnettomana työnsin pyörän rantahietikkoon, jossa nukuttiin upeissa maisemissa ja kuunnelten lauantai-juhlijoiden iloista uintiretkeä klo 0400 aikoihin. Aamulla heräsin grumpy cat-moodissa.

Seuraavana päivänä kierrettiin Jönköpingin pyöräliikkeitä, jotka olivat sunnuntaina auki eikä kenelläkään ollut vanhaa vannetta annettavaksi tai myytäväksi alle 50€:lla. Ihan järkyttävällä tuurilla Peyman bongasi vanhana kunnon roskahamstraajana ojasta vanhan pyörän vanteen, joka todellakin oli samaa kokoa kuin omani! Ainut vaan, että kahden päivän väsäämisen pinnojen kanssa kävi ilmi, että vanne ei ollut täysin pyöreä…

Seuraavat kaksi päivää ajoin todella ärsyttävällä vanteella ja ajo tuntui sekä raskaammalta että pomppivalta. Ratsastin kuitenkin seuraavat 70km seuraavaan vähän isompaan kylään/kaupunkiin nimeltä Värnamo, jossa taas ennätettiin yhteen ainoaan pyöräliikkeeseen kuulemaan ettei heillä ole yhtään käytettyä vannetta meille annettavaksi. Kierreltiin kaupunkia samalla toiveajattelulla, että löydettäisiin sopiva vanne tai pyörä, mutta turhaan. Me kuitenkin löydettiin taas kerran kunnon leipomoroskis, mutta juuri kun olin valitsemassa itselleni päivän pullaa, migreenin aura hyppäsi näkökenttääni. Ei muuta kuin lääkkeet naamaan ja puun alle odottamaan. Itselläni migreeni on todella rasittava seuralainen, vaikka vieraileekin harvoin arjessani. Mutta kun se iskee, näkö lähtee noin 15minuutiksi ja toimintakyky vähintään neljäksi tunniksi eikä olisi ensimmäinen kerta, kun päädyn migreenikohtauksessa purjoamaan kylän kauneimpaan kukkapuskaan. Nyt ei kuitenkaan auttanut jäädä puun alle makaamaan, vaan olin jo salaisesti päivällä haaveillut laavusta, joka sijaitsi 7km päässä kyseisestä puusta, jonka alla sillä hetkellä olimme. Tiesimme, että sade iskee yöllä ja teltta ei pidä vettä. Kevyesti vihjaisin, että olisi kiva päästä laavuun ja annoin Peymanille puhelimeni, johon oli jo valmiiksi laitettu laavu seuraavaksi reittipisteeksi. Ei muuta kuin polkemaan… olen todella yllättynyt ja ylpeä itsestäni, että voin polkea migreenikohtauksessa 7km. Ja kun me päästiin laavulle, matka oli todellakin sen arvoinen rutistus. Aivan mielettömän upea rakennelma odotti meitä tyhjänä ja pystyin rojahtamaan parvelle nukkumaan sadetta kuunnellen ja päätä jyskyttäen. Aamulla sade jatkui ja meillä oli todella hidas aamu, henkisesti ja fyysisesti. Onneksi ruokapussi oli täynnä leipomotuitteita ja valmiiksi pakattuja lohisalaatteja, kanasalaatteja, tonnikalapatonkeja ja juustobageleita edellisen päivän dyykkireissulta.

Renkaan vanneongelma saatiin hoidettua kuntoon aamulla ja seuraavan päivän matkasaldo oli kunnioitettava 71km migreenin jälkimainingeissa. Kilometrit taittuivat ja matka kulki mukavasti, vaikka lähdettiinkin matkaan vasta 1400 kieppeillä. Päivän aikana saatiin kuin saatiinkin tapeltua reittivalinnoista, joka ei kaikkia osallistujia miellyttänyt. Tapahtuipa nimittäin niin, että matkan päänavigaattori olikin valinnut pyöräteistä suorimman seuraavaan kylään. Se ei kuitenkaan miellyttänyt retkiseuralaista, jonka mielestä pyörällä matka taittuu nopeiten autotietä pitkin. Kukas tänne maisemia on tullut katselemaan. 10 minuutin yskivän etenemisen ja ilman puhdistuksen jälkeen me kuitenkin päästiin ajamaan aivan uskomattoman hieno pyörämatka Värnamosta etelään Ljungbyn kylään. Reitti kulki metsässä kauempana autoteistä ja oli nuolisuora ilman yhtäkään mäkeä. Pelkkää kaunista taikametsää ja vadelmapuskia muutamaa lampea unohtamatta. Poljettiin sopivasti jopa lahden ukkosrintaman välissä ja saatiin koko päivän sateiden sijasta vain noin 15min kaatosadetta ja senkin ajan kyhjötimme pyörinemme bussipysäkin betonikaton suojassa.Ljungbyhyn pöllähdettiin illemmalla ja suunnattiin saman tien Lidlin roskiksille. Aarrearkusta löytyi tänään sämpylöitä, kanawrappia, kylmä- ja lämminsavulohta ja itselleni nappasin vielä iltapala-skagenin. Tuli täyteen.

Yöpaikka valikoitui laiskemman polkijan mukaan, joka ilmoitti klo 2030 ettei jaksa enää ajaa. Suunta lähimpään pusikkoon ja teltta pystyyn. Luojan kiitos yöllä ei satanut. Mutta aamu klo 08:ksi on luvattu jo seuraavaa sadetta.

Tehokkain aamu koko reissun aikana tähän asti: kamat kasaan, aamukahvit ja valmiit sämpylät naamaan ja pyörät liikkeelle. Tarkistin vielä aamulla sadekarttaa ja näyttikin niin, ettei sade meitä yllätäkään aamu kahdeksalta, vaan vasta kymmeneltä. Klo 0927 oli jo pyörät liikkeellä. Ihmeiden aika ei siis ole ohi.

Peymanin päänahka hilseilee kuivana ja pesemättömänä niin paljon, että sillä voisi kuorruttaa monet tekolumet jouluna ihmisten tekokuusien päälle. Se on nyt suihkun aika maksoi mitä maksoi. Pyhitettiin koko päivä suihkun etsimiseen ja illemmalla saavuttiin kylään, jonka nimeä en enää edes muista ja kokeiltiin uimahallia, joka googlen mukaan pitäisi olla auki ja kertamaksu 5€, ei ollut auki. Seuraavaksi kysyttiin paikalliselta camping-alueelta olisiko mahdollista käydä suihkussa rahaa vastaan. Ei ollut. Kysyin olisikohan kylässä muita paikkoja, joilla olisi suihku ja väsynyt asiakaspalvelija ohjeisti meidän paikallisen vierasmajan pitäjän luokse. Poljettiin camping-alueelta pois ja katselimme, kun monen sadan tuhannen camperin omistajat krillailivat makkaroita omien katoksien alla järven rannalla. Päästiin vierasmajalle, jonka omistaja olisi suihkuun päästänyt, jos kaikki huoneet eivät olisi olleet täynnä. Ei siis suihkua sieltäkään. Sovittiin, että uintihommiksi menee. Navigoitiin paikalliselle uimarannalle ja siellähän oli suihku! Illalla noin 21 aikaan auringon laskiessa rantasuihku ei ole kaikista lämpimin vaihtoehto, mutta raaja kerrallaan ja aivot jäässä siitäkin selvittiin. Järven vesi olisi ollut huomattavasti lämpimämpää, mutta ihan niin rohkea en ollut, että olisin shampoot päässä mennyt uimaan iltauimareiden sekaan ja aiheuttanut pääuutisen paikallislehteen suomalaisena ympäristörikollisena. Ai ETTÄ oli puhdas ja ihana olo suihkun jälkeen. Me pystytettiin teltta uimarannan vieressä olevaan niemenkärkeen eikä siellä ollut ketään muuta. Siisti vessakin löytyi rannalta. Katseltiin vastarannalla olevia camping-aluetta, josta aikaisemmin päivällö kävimme kysymässä suihkumahdollisuutta ja alueen autoja, jotka olivat parkkeerattu vieriviereen ja maksoivat all inclusive -autoilleen 20€/vrk hintaa siitä, että saivat parkkipaikan ja kaikki mukavuudet, jotka heillä jo autoissaan olivat. Me oltiin yksin rauhassa niemenkärjessä saman järven rannalla suihkun raikkaina ilmaiseksi. Henkinen keskisormi kaikille.

Toisen viikon jälkeen budjetista meillä oli jäljellä noin 70€/naama

Viikko 3

Ja Tanskaa kohti! Rykäistiin Ruotsin viimeiset 80km kerralla Helsingborgiin, kun ei enää sadetta jaksettu. Bilteman työntekijätkin saavat rauhan, kun kaksi pyöräilijä-pummia ei joka aamu istu kahvilassa lataamassa power bankeja ja käy hivelemässä peppua posliinipöntöllä.

Tanskan lauttaan pääseminen oli yllättävän helppoa: lippu luukulta 42SEK ja roinat laivaan. Matka kesti huimat 30min. Satamaan päästyä navigointimoodi päälle ja kyselemättä suunta kohti pientä merenneitoa. Pakko oli nähdä. Tämän jälkeen käytiin vielä hakemassa elämyksiä pahamaineisesta kaupunginosasta, jossa ei kuulemma poliisitkaan käy. Samalla, kun astuttiin porteista sisään, kaksi poliisia kävelee vastaan. Ajat ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa. Mutta kiva pikku hippikommuuni Kööpenhaminan sydämessä vieläkin sijaitsee, Christiania nimeltään.

Mehän sitten polkaistiin oikeen olan takaa lähes koko Tanskan läpi. 80km myöhemmin oltiin jo melkein etelärannalla, seuraavalle päivälle jäi vaan 55km matkaa. Ollaan myös huomattu, että meistä on tullut täysin sokeriaddikteja ja jokaisen leipomon kohdalla katsotaan, onko mahdollista käydä vähän pulladyykkaamassa. Viimeisessä paikassa oli ja nautittiin aivan uskomattoman hyvät ja epäterveelliset lehtitaikinapullat pää puoliksi roska-astiassa. Fine diningia parhaimmillaan.

Ruokaosio on ainakin itseäni tällä reissulla vähän huolestuttanut. Tuntuu, että epäterveellinen ruokavalio ei anna energiaa kuin hetkeksi, mutta silti sitä energiaa kuluu jonkin verran päivässä. En kuitenkaan saa pyöräilystä sitä samaa fiilistä, mitä juoksusta saan. Syke pysyy melko alhaalla koko ajan ja vaihteet eivät riitä nopeaan spurttiin. Olenkin muutaman kerran käynyt lenkillä ennen kuin ollaan lähdetty polkemaan päivän matkaa, mutta aikataulutuskin on melko niukka tälle reissulle. Itse tykkään tehdä monia asioita, enkä ainoastaan polkea koko päivää. Joku 50km etenemisvauhti päivässä voisi olla aika kiva, kun ehtii tehdä siinä sivussa muutakin treeniä. Pyöräily on loppujen lopuksi melko yksitoikkoista urheilua. Kiipeilijän kannalta ei kovinkaan kehittävää.

Jatkettiin epäterveellisiä elämäntapoja ja poljettiin sillalle, jossa Peymanilla puhkesi rengas. Itse merta ihaillen suoritin henkisen tuen työtäni kumppanilleni, joka sillan jälkeen paikkasi sisäkumin ja taas mummotunturi kiitää ihan niin kuin ennenkin 45 vuotta vanhalla rungolla ja alkuperäisillä renkailla.

Tanskahan me poljettiin tosiaan parissa päivässä ja kolmantena päivänä poljettiin vaan joku 55km sataman läheisyyteen. Sieltä avautui ilmainen teltta-alue pyöräilijöille ja vaeltajille. Aika kiva, kun oli vessa ja ulkokeittiökin. Suihkukin löytyi, mutta ulkona ja kylmällä vedellä. En testannut. Tanska oli, anteeksi nyt vaan, vähän tylsä pyöräillä. Tasamaata ja peltoa. Ainut hyvä puoli oli leipomoiden roskikset, mutta suoraan sanottuna olen helpottunut, että houkutuksia ei tule vastaan Saksassa samalla tavalla, sillä roskisdyykkaaminen on Saksassa kielletty. Tanskan pyörätiet ovat kaupunkien ulkopuolella ihan ok kunnossa, mutta kaupungissa kapeita ja täynnä reikiä. Samoin Suomesta tuttu spandex-pyöräilykulttuuri näyttää kukoistavan myös Tanskassa. Toinen toistaan hienommissa varusteissa viilettävät oman elämän Armstrongit paahtavat ohi ja jos heille ei nyt juuri sekunnissa ehdi antamaan tilaa, niin huuto käy tai teatraalisesti mennään mahdollisimman läheltä ohi. Luulin, että urheilu auttaa hermojen hallintaan, mutta sitähän he varmaan ovat urheilulenkeillään juuri kehittämässä. Päästiin kuitenkin tästäkin traumaattisesta kokemuksesta yli ja jatkettiin matkaa Gedseriin

Me saavuttiin Rostockiin aamulaivalla. Matka kesti 2h ja liput maksoivat kahdelta henkilöltä ja kahdelta pyörältä yhteensä 62€. Menopaluu-lippu oli pakollinen, jalankulkijat eivät saaneet ostaa matkaa yhteen suuntaan. Ei nyt sitten kuitenkaan menty takaisin samalla hinnalla 24h sisällä, vaikka oltaisiin päästy. Me jatkettiin mustamarjapuskista toiseen alkumatka ja 60km myöhemmin nähtiin Peymanin pitkäaikainen ystävä kylässä ja siihenhän sitten menikin koko loppuilta. Hauskaa kyllä oli!

Ihan yhtä hauskaa oli löytää yöpaikka säkkipimeässä saksalaisessa vieraassa kylässä, jossa jokaisenoikeuksista ei olla kuultukaan. Saksassa yöpyminen teltassa on nimittäin kielletty muualla, kuin camping-alueilla. Samoiltiin kylän pusikoista toiseen ja päädyttiin todellakin pellolle, joka vaikutti hiljaiselta ja ajateltiin, että koko kylässä kun ei ollut retkeilypaikkaa, niin me ei lähdetä ajamaan pimeään ilman valoja, vaan jäädään vähin äänin kylän läheiseen pusikkoon salatelttailemaan. Ei myöskään osattu odottaa, että telttapaikkamme sijaitsi tiistai-ryypiskelijöiden karjunta- ja kiljuntakisan välimatkaetapin varrella. Miesäänelle annan pisteitä 6/10, liian matala ääni häiritsevälle ja herättävälle karjunnalle. Yhdelle tytölle antaisin kiljumisesta 9/10 äänen korkeuden, kantavuuden ja herättämistehon perusteella. Hieman useammin kuin 5 minuutin välein jos olisi kiljunut kimeän, keuhkontäyteisen korvia vihlaisevan kiljaisun klo 04-05 aamuyön välillä, olisi pisteet nousseet 10/10.

Seuraavana aamuna oltiin _väsyneitä_. Samalla huomattiin ettei meidän teltta ollut suojaa nähnytkään, vaan sijaitsi täysin tien vieressä ja kaikki ohikulkijat näkivät teltan ja pyörät selvästi. Kun oltiin tekemässä lähtöä, yksi paikallinen vanhempi herra näki vaivaa ajamalla autolla erikseen kertomaan meille, että teltta ei saa olla siinä. Pyydettiin kohteliaasti anteeksi ja sanottiin ettei puhuta saksaa. Häntä varmasti harmitti ettei läksytys onnistunut kielimuurin takia. Aamupala mentiin nauttimaan läheiseen puistoon ihan laillisesti.

Nyt on matka tullut siihen kulminaatiopisteeseen, että suihku on noussut tasolta ”olis ihana” tasolle ”pakko päästä tai ihmisyyteni kärsii”. Samoissa vaatteissa hikoilu ja nukkuminen on ällöttävää ja kun vaatteita ei voi vähyyden takia pestä ilman, että on hetken alasti, ei asialle voi tällä budjettireissulla yhtikäs mitään, kun ei tosiaan ole vaihtovaatteita sillä tasolla, että vaatteet ehtisivät kuivumaan ennen kuin niitä taas tarvii. Me ollaan kerran käyty suihkussa tämän haasteen aikana ja kyllä, käytin uimarannan suihkussa saippuaa, anteeksi kaikki maailman ihmiset ja eläimet pieneliöstä lähtien. Viikon, kun oli ollut likainen, suihku oli taivaallinen. Nyt on sama tilanne, mutta vaatteet ovat ihan yhtä likaiset, kuin koko reissun ovat olleet. Lempitakkini näyttää siltä, että se ei ole ikinä nähnytkään pesuainetta ja homeless-look onkin siltä osin täyttä priimaa. Ihmisten kulkiessa ohi kaupungissa haistelen, kuinka ihanilta ihmiset voivatkaan tuoksua ja samalla mietin itsekseni kuinkakohan oma ”tuoksuni” hivelee heidän aistejaan. Tänään hemmoteltiin itseämme kahvilan aamukahveilla, koska meillä on vielä 55€/naama jäljellä Berliiniin ja 180km poljettavaa. Sillä rahalla suunnattiin siis hienoon kahvilaan ja lähtiessämme huomasin, että olin tuonut takissani etanan kahvilan puutarhatuoliin ja siinä se iloisesti jatkoi selkänojassa matkaansa noustessani penkiltä. Potkaisin etanan maahan, talloin sen (espanjansiruetana, pelkkiä tuholaisia) ja ai että hävetti. Se on tasan varma, että Berliiniin päästyämme eli toisin sanoen haasteen loputtua varaan hotellin, jonka huoneesta löytyy amme ja liotan itsestäni kaikki etanan limat, männynkävyt, sammaleet, heinikot ja pyörän rasvat pois.

Saksa on yllättänyt pyöräilyteiden paskuudellaan. Itse olen aina ihmetellyt, miksi ihmeessä joku pyöräilijä polkee autotiellä, kun vierestä löytyy pyörätie. Nyt ymmärrän. Olen melko varma, että saksalaiset pyörätiet on vedetty samalla koneella kuin perunat nostetaan pellolta. Kaikki saksalainen insinööripotentiaali ja kehitys on selvästi keskitetty autoilijoihin ja kansa halutaan ohjata enemmän autoiluun kuin arkiliikuntaan. Ei se toki minulta ole pois. Me kuitenkin poljettiin hävyttömästi silkinsileällä asfaltilla autojen seassa ja saatiin pahoja mulkkauksia mersukuskeilta, kun oltiin tulppana heidän 120km/h etenemisvauhtiin 70km/h nopeusrajoitusalueella.

Itse ajattelin, että nyt on päästävä neljän ruuhkasta pois ja autobahn-lämmittelijöiden puskurista irti jonnekin rauhallisimmille teille. Sopivasti näytti olevan risteys kohdalla ja google mapsin mukaan pyörätie kansallispuiston läpi. Mehän mennään siitä yli niin että heilahtaa!

Upeat olivatkin maisemat, mutta tie vaan pieneni. Hetken ajettiin asfaltilla, sitten puoliksi asfaltilla, sitten betonilaatoilla ja sitten vielä hiekkatiellä. Lopuksi maps ohjasi meitä heinikkoon ja todettiin, että eiköhän tämä pyörätie ole nyt jo nähty. Kello oli 21 ja vieressä joku talo. Mentiin sinne koputtelemaan, että mikä meininki, olisikohan telttapaikkoja jaossa. Nuori pariskunta avasi olohuoneen ikkunan ja kyseli voisiko olla jotenkin avuksi. Mehän sitten selitettiin keitä ollaan eikä suinkaan olla kodittomia iltalenkillä, vaan ihan oikeassa missiossa. Viikon suihkuttomuus tosin piti paikkansa. Aikamme juteltuamme he antoivat meille luomuriisiä, luomuhedelmäkarkkeja ja luomukaurakeksejä. Ihana pariskunta! Telttapaikaksi suosittelivat lähellä olevaa niittyä, koska ei ketään maalla kiinnosta, vaikka telttailu onkin kiellettyä. Mehän mentiin sinne.

Ihan hyvöt unet niityn reunassa saikin ja otettiin aamu vähän rauhallisemmin eikä panikoitu teltan kasaamisen kanssa todisteiden hävittämisen aikeissa. Siitä sitten aamu kahdeksan lenkkeilijä painattikin ohi ja tuli hieman tuohtuneen yllättyneenä kertomaan ettei Saksassa saa telttailla eikö ainakaan kansallispuistossa. Pahoiteltiin taas ettei tiedetty asiaa ja alettiin kerätä kamppeita. Kasattiin siis teltta ja jatkettiin aamupalan tekemistä normaalisti. Muita todistajia ei paikalle saapunutkaan.

Lähtiessämme huomattiin, että tie seuraavaan kylään on hiekkainen, todella hiekkainen ja pääsyttiin työntämään pyöriä upottavassa hiekassa ja 30 asteen helteessä. Minä tykkäsin, Peyman ei.

Poljettiin ja poljettiin, ja saavutettiin seuraava kylä ja sitten taas seuraava. Jälleen 60km tavoite täyttyi ja polkaistiin itsemme seuraavaan metikköön. Nyt mentiin varmasti niin piiloon ettei kukaan meitä sieltä löydä. Kaikki kamat teltassa, rauhaisa ilta ja yhtäkkiä röhkäisy eikä se tällä kertaa ollut kumpikaan meistä. Villisika. Taidettiin viedä jonkun yöpaikka. Pelättiin lähinnä ruokiemme puolesta ja Peyman sanoi tekevänsä tulen ettei ruoan hajut houkuttele sikaa. Sehän tästä vielä puuttuisikin että joku possu tulisi ja söisi meidän pestot.

Yöllä röhkimimen jatkui, mutta kukaan ei uskaltanut koskea meidän ruokiin. Aamulla herättiin tikan koputtaessa läheistä puuta.

Enää 60km Berliiniin! Itsehän varasin varmuuden vuoksi hotellin ensimmäiseksi kahdeksi yöksi, ettei ainakaan samantien tarvi kilpailla puistossa nukkumapenkeistä spurgujen kanssa. Sieluni silmin näen jo suihkussa laulelevan neitokaisen, joka hivelee itseään kookoksen tuoksuisella suihkusaippualla. Se olen minä.

Mitä lähemmän Berliiniä päästiin, sitä perseemmiksi pyörätiet muuttuivat. En tiedä oliko pyörätie rakennettu ensin ja sen jälkeen istutettu puut siihen eteen vai toisin päin, mutta pyöräkaista- ajelu tuntui samalta, kun olisi ollut Linnanmäen puuvuoristoradassa puita väistellen. Hyi Saksa, tuhma maa!

Pyöräkaista-järkytyksestä selvittyäni, jatkoimme matkaa Brandenburgin portille, joka toimi haasteemme virallisena maaliviivana. Matkalla huomasimme italialaisen jäätelöbaarin, jota ohittamatta ilman jäätelöostoksia emme päässeet. Pakkohan se oli saada lisäenergiaa loppumetreille.

Sitten me saavuttiin maaliin. Siis todellakin poljettiin Helsingistä Berliiniin 300€:n budjetilla! Meille jäi vielä 20€/kankkupari KÄYTTÄMÄTTÄ tällä reissulla, vaikka kaksi viimeistä päivää vedettiin dönereitä ja neljä kahvilan kahvikupillista päivässä. Nyt kun miettii, niin olisi sille suihkullekin näköjään riittänyt rahaa. Mutta yli 1000km on mahdollista polkea todella pienellä budjetilla ja sehän vasta mukavaa onkin.

Mutta vielä mukavampaa on, että nyt me tosiaan näytettiin, miten pienellä budjetilla pärjää pohjoismaissa ja minä pääsen pesemään vaatteeni ja itseni, sekä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin onnellisena ja valmiina Berliinin nähtävyyksien kiertelyyn. Kaunotar selvisi vallan mainiosti koko reissusta. Myös pyöräni selvisi vähintään yhtä hyvin.