Yksi pallo kerrallaan laskeutuu ilmasta käteen. Matka jatkuu, mutta minne? No Keniaan! Äänestyksen virallinenkin tulos osoitti itärannikolle, ja sinnehän me siis suunnattiin. Lentoliput ja eTA saatiin alle vuorokaudessa, ja pahvilaatikoiden metsästys pyörien kuljetusta varten koneessa voi alkaa.
Normaalistihan se on mennyt niin, että pyörälaatikoita löytyy pyöräliikkeistä tai urheilukaupoista ylimääräisenä ja ne voi vaan saada ilmaiseksi pyytämällä. Pyöräliikkeissä ei ollut pahvilaatikoita, joten siirryttiin suunnitelma B:hen: kodinkonekauppoihin. Siellä valtavat taulutelevisiot pakataan usein samanpituisiin ja -korkuisiin laatikoihin. Jos me saadaan kolme televisiolaatikkoa, me voidaan rakentaa niistä sopivat laatikot pyörille, kun lisätään vaan syvyyttä laatikkoon tästä kolmannesta laatikosta.
Dakarissa näyttää kuitenkin pyörivän kunnon pahvikartelli, ja siitähän turistit saavat maksaa. Paikalliset harvemmin tarvitsevat tyhjiä televisiolaatikoita, ja niitä ei tyhjänä löytynyt mistään. Sitten diilerinomaisesti joku tulee kadulla kysymään, mitä tarvitaan, ja kerrotaan, että tyhjää pahvilaatikkoa etsitään. Herra sanoo tuntevansa tyypin, joka myy niitä. Siis myy tyhjiä laatikoita?
Mentiin ihan mielenkiinnosta katsomaan, ja 5 minuutin kävelymutkittelun jälkeen löydettiin itsemme tekemästä pahvilaatikkodiilerin kanssa bisnestä Dakarin sivukujalla. Ensin tietysti katsottiin, millaisia laatikoita herralla oli myynnissä, ja laatikoita oli kasatolkulla ympäriinsä ja selvästi nidotuissa nipuissa. Ne oli lajiteltu kokojen mukaan. Esitettiin pantomiimina ja yksittäisinä ranskan sanoina pyörää, laatikkoa ja kuinka ne pitää boksiin mahtua. Meille tuotiin suuri neliönmuotoinen pahvilaatikko, joka korkeuden puolesta olisi varmaankin ollut hyvä, mutta syvyys ja leveys päin prinkkalaa. Kysyttiin, paljon kyseinen laatikko mahtaa maksaa. Euroissa 61.
Siis 61 € tyhjästä laatikosta, joka ei millään tasolla ollut edes sopiva meidän käyttöön. Ja jos olisikin, me tarvittaisiin niitä kolme kappaletta. Naurettiin makoisat naurut vitsille ja kysyttiin oikeaa hintaa. Se oli 61 €. Siis kyllä olen huomannut, että Senegalissa nyhdetään länsimaalaisilta kaikki rahat, mitä vain irti saadaan, mutta tämä oli kyllä jo niin röyhkeä yritys, että meni melkein sanattomaksi. Sanottiin, että sillä hinnalla kyllä odotetaan, että siellä sisällä on myös jotain eikä pelkkä tyhjä pahvilaatikko. Lähdettiin pois myyjät hieman loukkaantuneina, kun ei tartuttukaan heidän uskomattomaan tarjoukseensa.
Meillä on vielä pari päivää aikaa etsiä pyörälaatikoita. Käytiinkin seuraavat päivät koluamassa katuja läpi, ja laatikkojahti meinasi loppua jo hassusti tyhjiin käsiin, kun aina vaan porukka vei meitä sinne samalle ryöstökadulle, jossa pahvilaatikkodiilerit hengailivat. Kierrettiin joka ikinen kodinkonekauppa läpi, mitä nähtiin, ja yhdessä niistä löytyi ystävällisempi myyjä. Kertoivat, että he voivat etsiä televisiolaatikoita, jos me tarvitaan pyörille kuljetusboksit. Varauduttiin taas siihen, että ei me näitäkään tulla ilmaiseksi saamaan, vaikka kuinka yritettäisiin. Aina kun mainitaan, että me ei koskaan olla tyhjästä laatikosta maksettu, niin myyjä kääntyy kannoillaan ja lähtee pois. Alempaa tarjousta ei olla hyväksytty.
Nyt meillä ei ollut enää aikaa pitkittää kauppoja, sillä meillä oli enää yksi päivä aikaa rakentaa boksit ja purkaa pyörät lentoa varten. Siinä porukassa yksi osasi puhua jo englantiakin, joten pantomiimilta vältyttiin. Saatiin hinnaksi paras tarjous tinkimisen jälkeen: 45 € kolmesta televisiolaatikosta. Näillä mennään. 65 tuuman televisioboksit pään päällä käveltiin kauppojen jälkeen takaisin majataloon ja aloitettiin askartelu seuraavana päivänä.
Yksi asia, jota toden teolla vihaan, on lentäminen pyörän kanssa. Siinä menee ikä ja terveys, kun pyörää pistää osiin kuljetusta varten ja varsinkin silloin, kun se pitää saada mahtumaan kokoon teipattuun televisioboksiin. Siinä meni yhteensä 14 tuntia, kun pistettiin tavaroita kasaan ja pehmustettiin pyörä kuljetukseen sitä varten, kun sitä heitellään ruumasta toiseen lennolle. Lentomme lähtee klo 08:20 seuraavana aamuna, joten lähtö vierasmajasta tulee olemaan klo 03:00. Tällöin olemme kentällä ennen viittä aamulla.
Me ei kuitenkaan voida vielä majoituksessa sinetöidä pyöriä laatikoihin ja muumioida niitä teipillä, sillä jos jotain tässä vuosien aikana on oppinut, on se, että ennakkoon tiedustelu pyöränkuljetussäännöistä on melko turhaa, kun matkustaa lentäen. Silti tehdään aina se, kuvataan puhelutilanne, että jotain jää todisteeksi, ja silti ei luoteta sataprosenttisesti siihen, mitä meille ennakkoon kerrotaan. Ei nimittäin ole ensimmäinen kerta, että työntekijät puhuvat ristiin, kun ei ole selkeitä kirjoitettuja sääntöjä pyörien kuljetuksesta.
Se kuitenkin on tosi, että henkilöt, jotka siinä tiskillä seisovat silloin, kun ollaan check-inissä ja ollaan työntämässä pyöriä koneeseen, kertovat, mitä sääntöjä silloin noudatetaan, ja päättävät, millä tavalla pyörät tulevat matkaan (jos tulevat ollenkaan). Nytkin soitettiin tietysti ennakkoon operoivalle lentoyhtiölle. Haluttiin kuitenkin mennä hyvissä ajoin kentälle, että ehditään rauhassa tekemään muutokset, jos niitä kentällä vaaditaan.
Neljä tuntia ennen koneen lähtöä saavuttiin kentälle. Mentiin check-iniin tiedustelemaan, mitä sääntöjä pyörien pakkaamisessa on. Nyt painorajaksi ilmoitettiin 32 kiloa ja muuten ei väliä. Jäätiin check-inin viereen pakkaamaan, sillä siinä oli sopivasti myös vaaka tavaroiden punnitsemiseen. Me vaihdettiin muutama tavara vielä laukusta pyöräboksiin ja pakattiin pyörät kunnolla laatikkoon. Viiden teippirullan ja kahden tunnin jälkeen oltiin valmiita.
Mentiin check-iniin 1,5 tuntia ennen lähtöä. Virkailija sanoi, ettei löydä meidän varausta, ja näytin, että olin varannut ja maksanut lennot. Pyöristä joudutaan maksamaan erikseen 100 USD/pyörä, sillä ne menevät erikoismatkatavaroina. Virkailija ei osannut englantia ja me ei osattu selvittää asiaa ranskaksi. Saatiin toinen työntekijä paikalle, ja siinä meni 45 minuuttia, kun he venklasivat asiaa edestakaisin.
Pyörät vietiin skannaukseen ja minä odotin tiskillä, jossa ranskaa puhuva työntekijä ei tehnyt mitään muuta kuin istui eikä edistänyt asiaa millään tavalla. Tunnin setvimisen jälkeen meille kerrottiin, että kone on täynnä, ei mahduta sinne. Siinä vaiheessa lähtöön olikin jo enää puoli tuntia. Toinen työntekijä naureskeli, että meidän olisi pitänyt tulla check-iniin heti saavuttuamme kentälle ja sitten vasta pakata pyörät. Hän näki, että nyt me ollaan oltu monta tuntia kentällä, joten oma vika, että ei mahduttu lennolle.
Mitenköhän herra kuvittelee, että me venkslataan vielä heidän sääntöjensä mukaan tavaroita, jos puolet ruumaan menevistä laukuista on jo ensimmäisenä heitetty hihnalle eikä voida pelata enää painon kanssa? Se, että ennakkoon ei voi tarkistaa luotettavasti MISTÄÄN heidän painorajaansa pyörien kuljetuksiin ja tämä tilanne käännetään asiakkaan syyksi, sai taas vereni kiehumaan, mutta ennen lähtöä kentälle olin nukkunut puoli tuntia pakkaamisen jälkeen enkä jaksanut enää läksyttää työntekijää. Onneksi paikalla oli heidän esimiehensä ja hän järjesti meille (ja monelle muullekin) korvaavat lennot kohteeseen.
Meidän tilanteessa seuraavana kahtena päivänä ei ollut lentoja Keniaan, joten lentoyhtiö järjesti hotellimajoituksen kuljetuksineen meille Dakarissa. Siellä me vietettiin pari päivää all inclusivessa treenaten, syöden hyvin ja polskutellen hotellin altaassa. Syötiin koko (heidän) rahan edestä, ja kerrankin olin ylpeä siitä, kuinka paljon matkakumppanini pystyi hyödyntämään buffetpöydän tarjontaa tehokkaasti.
Meille myös kerrottiin seuraavat lentovaihtoehdot, jotka olivat Kenya Airways kahden päivän päästä tai kolmen päivän päästä heidän oma ASKY Airlines. Kenya Airwaysilla pyörät kuulemma kuuluvat check-in-tavaroihin, joten kahden laukun yhteispaino ei saa ylittää 46 kiloa ja kaikki on ok. Ei siis tarvikaan maksaa pyöristä ekstraa, jos päädytään siihen vaihtoehtoon.
Vähän kuopaisi vatsanpohjalta, sillä kun lentoyhtiötä vaihtaa, on myös pyörien pakkaamissäännöt eri. Meidän pyörät ovat nyt täysin pakattuina viimeistä teippirullaa myöten lentokentällä odottelemassa matkaa. Auta armias, jos joudutaan ne avaamaan. Halusin vielä varmistuksen virkailijalta, että selvittää ennakkoon, sopiiko meidän pyörät tämän toisen lentoyhtiön määreisiin, ja vasta siinä vaiheessa ilmoitetaan, otetaanko tämä lento vai päädytäänkö tähän toiseen lentoon, mihin saadaan pyörät mukaan. Hän varmisti asian ja se oli kuulemma ok.
Valittiin Kenya Airways, vaikka ei se kolmas päivä all inclusivessakaan olisi harmittanut ihan hirveästi. Odoteltiin lippuja saapuvaksi WhatsAppin kautta, sillä niin se nyt vaan täällä toimii. Turha odottaa mitään virallista yhteydenpitoa. Se on viestittelyä ja ääniviestejä WhatsAppissa. Edellisenä iltana ei kuitenkaan oltu lupauksista huolimatta saatu lippuja eikä me tiedetty, monelta lento lähtee.
Otettiin yhteyttä taas eri tyyppiin, jonka numero oltiin saatu siinä yhteydessä, kun oltiin Dakarissa yritetty varata lentoja lentoyhtiön toimistolla. Hän lähetti liput WhatsAppin kautta, ja nyt tiedettiin, koska edes lento lähtee. Se lähtee klo 16:10. Huomista odotellessa.
Check-in avautui kolme tuntia ennen lentoa ja me mentiin sinne ja kaikkien kapsäkkien kanssa ensimmäisenä jonoon. Käytiin ennen sitä hakemassa pyörät vielä matkaan takahuoneesta, missä ne olivat lomailleet pari päivää. Tiskit eivät olleet vielä auki, eikä työntekijöillä näyttänyt olevan hirveä kiire niitä avaamaankaan. Kysyin, koska check-in aukeaa, ja he ilmoittivat, että kymmentä yli yksi. Onpa täsmällistä. Nyt meitä ei jätetä tältä lennolta pois.
Pyörälaatikot punnittiin ja meille ilmoitettiin koodi, jonka perusteella meidän pitää maksaa ylipainoisesta laukusta. Kerrottiin, että me nimenomaan tarkistettiin tämä, että pyörät kuuluvat tähän kokonaispainoon, ja jos yhteispaino on alle 46 kg, silloin ei pidä maksaa. Ei kuulemma ole näin. Se on 23 + 23, ja jos toinen on yli 23 kiloa, sillä ei ole väliä, jos toinen jää sen 10 kg vajaaksi painorajasta. En jaksa enää.
Etsittiin käsiimme ASKY-virkailija ja kerrottiin, että nyt kyllä hoitaa tämän homman niin kuin meille on luvattu. Me ei poistuta tästä check-in-tiskiltä ennen kuin liput ja boarding passit on kourassa ja pyörät on laitettu eteenpäin. Tässäkin säätämisessä meni yli tunti tiskillä. Lopuksi saatiin pyörät matkaan maksamatta niistä mitään ekstraa.
Pyöriä alettiin jo punnitsemisvaiheessa nostella miten sattuu, vaikka niihin oli selvästi kirjoitettu ”THIS SIDE UP” ja ”FRAGILE”. Peyman lähti virkailijan kanssa kantamaan pyöriä suurten erikoismatkatavaroiden hihnalle ja ehdin jo miettiä, menikö hän itsekin samalle tavarahihnalle, kun ei äijää kuulunut takaisin. Sitten näin vilahduksen hihnan toisella puolella tutusta tukkapehkosta henkilökunnan puolelta, ja sieltähän se herra tallusteli takaisin. Oli vienyt paketit terminaaliin asti, mistä ne nostellaan kärryihin ja koneeseen. Siellä hän oli uskaltanut irrottaa otteen pyöristämme. Jos kone olisi ollut paikalla, olen aika varma, että hän olisi mennyt myös koneeseen lastaamaan.
Kaikkien kommellusten jälkeen vihdoin ja viimein päästiin matkaan. Kolmen ja puolen tunnin päästä välilasku suoritettiin Norsunluurannikolla, mutta meidän ei tarvinnut vaihtaa konetta ollenkaan. Tuuri tässäkin oli matkassa, sillä se hieman lämmitti mieltä, ettei joutunut stressaamaan sitä, ehtivätkö pyörät seuraavalle lennolle ja miten niitä heitellään siinä välissä. Siitä vielä viiden tunnin lento Nairobiin, ja kello 5:30 aamulla pirteänä nukkumattomien yöunien jälkeen laskeuduttiin Kenian maaperälle.
Suunnistettiin heti aamupalalle lentokentällä ja pistettiin pyörät kasaan ulkona ravintolan vieressä. Polkaistiin liikkeelle ja tavoitteena oli päästä lähellä sijaitsevaan majataloon, josta tiedusteltiin huonetta pariksi päiväksi. Hintaa sille yhdelle huoneelle tulisi 10 €/yö. Ei paha.
Poljettiin mestoille, ja kuinka taas koettiinkaan kenialaisten rento ja stressitön elämänasenne. Ihmiset ovat ystävällisiä ja meitä helpottaa kovasti, että kaikki puhuvat englantia. Kun päästiin majataloon, saatiin myös edellisestä blogikirjoituksesta tuttu pyörien ketjupaketti ja varaosat mestoille. Ne olivat tosiaan kulkeutuneet Saksasta Suomeen ja sieltä erinäisten reittipisteiden kautta lennolla Keniaan. Olipa niin hassusti, että meidän lennon muututtua kaksi päivää myöhemmäksi varaosat olivat ennen meitä Keniassa.
Mutta nyt saatiin sekin lähetin avulla tänne meille vierasmajaan, ja siitä tunnin päästä Peymanille nousi kuume. Ehkäpä kaikki lento- ja pakettisekoilut olivat tehneet lennon ilmastoinnin kanssa tehtävänsä ja matkustaja on nyt ajanut kehonsa ylikierroksille. Keniaan päästyään keho totesi, että nyt ukkeli levätään.
Tässä ehkä tulee esiin oma kiero suhtautuminen hallittuun kaaokseen: jo töistä tuttu ”Sen minkä suunnittelen, sen muutan” on aika mahtava mentaliteetti sellaiseen matkaan, mikä on puhdas mahdottomuus suunnitella ennakkoon täydellisesti. Mutta se, että pohtii vaihtoehtoja ja minimoi riskejä, toimivat kaiken suunnittelun pohjana. Ja se, ettei luovuta. Vastaan tulevat haasteet motivoivat, ja kaiken satulasta johtamisen jälkeen on mahtavaa nähdä, että omat päätökset kaiken kaaoksen keskellä ovat onnistuneet.
Nyt on kuitenkin kaikki samanaikaisesti ilmassa olevat pallot laskeutuneet käsiin, eikä yksikään tippunut lattialle, vaikka lähellä olikin. Meillä on ihan tosiasiallinen mahdollisuus päästä tavoitteeseen ennen tämän vuoden loppua, ja kuinka ihanaa onkaan päästä taas polkemaan Keniassa kolmen vuoden jälkeen edellisestä kerrasta!
Want to receive a postcard from 5Athlon?
We send postcards with our signatures after every section of our 5Athlon challenge. The next postcards we will send from South Africa.
Remember to give your name and address in the text when you place the order!
The price for one postcard is 15€.
Order yours through PayPal or MobilePay with 15€ by clicking the button or scanning the QR code.
